Showing posts with label Pullat / buns. Show all posts
Showing posts with label Pullat / buns. Show all posts

Friday, 17 October 2014

Kanelipullat Kinuskikissan tapaan




Kinuskikissan sivuilta löytyy mielenkiintoinen muunnelma Korvapuustista. Täyttessä on käytetty fariinisokeria sekä mantelijauhetta. Ajatus hieman erillaisesta täytteestä innosti minu kovasti ja eipä mennyt kauaakaa kun pullataikina oli jo nousemassa. Minun leipomista pullista ei tulllut sarvia kuten alkuperäisessä reseptissä oli, vaan jo aiemminkin blogissani vilahtaneitä solmuja. Tällä kertaa älysin ottaa solmujen teosta vaihekuvia joten tässäpä niitä sitten. 

1. Kauli taikinasta suorakaide ja leivitä taikinan päälle täytteet.

2. Taita taikina kaksinkerroin.

3. Leikkaa taikiansta n. 4cm levyisiä suikaleita. Pizzahyrrä on kätevä apuväline tässä vaiheessa.

4. Leikkaa jokainen suikale keskeltä kahtia, mutta jätä taitettuun päähän reilun sentin pituudelta taikina leikkaamatta.

5. Kierrä suikaleen "kaksi jalkaa" toistensa ympäri.

6. Kokonaan kierretty näyttää tältä. Itse yleensä hieman venytän valmiiksi kierrettyä suikaletta molemmista päistä, jotta se on on helpompi kiertää kerälle seuraavassa vaiheessa. 

7. Pidä toisella kädelle kierretyn suikeleen toisesta päästä kiinni ja kierrä toisella kädellä suikale alun ympärille (huom, alku jää kierretyn suikaleen alapuolelle)

8. Kun kierre on valmis, työnnä suikaleen loppu keskustan aukon läpi alakautta. 

9. Anna pullien kohota. Näitä kiertäessä täytettä varisi aika paljon ulos, joten otin varisseet täytteet talteen ja ripottelin ne pullien päälle ennen paistoa.


Monday, 21 April 2014

Kanelisolmut







Kuinkahan monta kertaa olen jo kertonut, että korvapuustit ovat mielestäni parasta maailmassa? Siksi niitä tuleekin tehtyä usein, mutta monestikkaan ne ei blogiin asti pääse. Tällä kertaa innostuin kuitenkin korvareitakin kuvailemaan, sillä perinteisen puustimallin sijasta teinkin solmuja. Resepti on taas napattu Sunnuntai jauhopussin kyljestä. 

Friday, 4 October 2013

Kaneelinen pekaanipähkinäpuusti




Viime viikolla Blogiringin blogeissa pyörähti käyntiin Alpro creative kisa. Niin monta ihanaa reseptiä, kannattaa käydä nopeasti äänestämässä, kisa taitaa päättyä pian. Tämä kisa liittyy näihin minin pulliin siinä mielessä että yksi kisaresepteistä oli herkullinen pulla, joka jäi mieltäni vaivaamaan.

Nämä mun pullat nyt ei ole kyllä yhtään mitään verrattuna kisapulliin, rumia ja mustia. Mutta älyttömän hyviä ne oli :) Tokihan mutkia oli matkassa, kananmunat oli loppu ja purkki kondensoidusta maidosta tehtyä karamelliä olikin ihan vaan sitä kondensoitua maitoa, niin toffeetäyte vaihtuikin perinteiseen kanelisokeriin ja pekaanipähkinöihin. Tätä pullaa teen uudestaan. Taikina oli jääkaapissa nousemassa yön yli, aamulla vain kaulitsin ja täytin pullat, kohotin ja paistoin. Edesllisiltana olisi voinut tehdä pullat valmiiksi paistoa varten. Ihan mahtis aamupalapulla :)

Samaa taikinaa olen käyttänyt ennenkin, vadelmatäytteellä..

Taikina:
2.4dl  maitoa
1.5 dl sokeria
1pss kuivahiivaa
113g voita huoneenlämpöisenä
2 isoa munaa
1 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta
1/2 tl hienoa merisuolaa
10dl jauhoja

Täyte:
sokeria
voita
kanelia
pekaanipähkinöitä

1.Lämmitä maito oikean lämpöiseksi. Lisää joukkoon sokeri, kananmunat, suola, sitruunankuoriraaste. Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja lisää se nesteeseen. Lisää taikinaan jauhoja ja pehmeä voi. Vaivaa taikina kunnolla, käsin ainakin 10 minuuttia. 

2.Kaavi taikina kulhosta kevyesti jauhotetulle alustalle ja vaivaa se käsin 2 tai 3 kertaa. Muotoile taikinasta palloksi ja siirrä se kevyesti voideltuun kulhoon. Peitä taikina muovikelmulla ja anna nousta lämpimässä paikassa kunnes kaksinkertaistunut, 1-2 tuntia.

3.Vuoraan leivinpaperilla n.23cmx33cm uunivuoka. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja kauli siitä 25cm x 61cm kokoinen levy. Levitä levyn päälle, pehmeä voi, sokeri, kaneli ja rouhitut pekaanipähkinät. Kääri tiiviisti rullalle (61cm pitkä). Leikkaa rulla neljään osaan.Leikkaa kukin pala vielä neljäksi viipaleeksi ja aseta viipaleet rullapuoli ylöspäin vuokaan. Peitä vuoka ja anna nousta lämpimässä paikassa n. 2tuntia. 

4.Laita uuni lämpeämään 220 asteeseen ja paista pullia uunissa n.25minuuttia kunnes ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä ritilän päällä 30 minuuttia.

Friday, 13 September 2013

Dallaspullat








Dallaspullat... itse en ole koskaan kaupan Dallaspullista innostunut, mutta ne on toisen puoliskan suurta herkkua joten taivuin vaatimuksiin tehdä omatekoisia Dallaspullia. Nämä oli mielestäni huomattavasti herkullisempia kuin kaupan pullat. Ohjeen löysin Maku.fi:stä.

18 annosta

25 g hiivaa
3 dl täysmaitoa
1/2 kpl munaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Täyte

150 g voita
200 g maitorahkaa (vanilja)
1/2 dl siirappia (vaalea)
65 g vaniljakastikeaineksia
1 rkl vaniljasokeria

Voiteluun

1/2 kpl munaa
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Riko muna lasiin, sekoita rakenne rikki, kaada puolet munasta maito-hiivaseokseen. Lisää sokeri ja suola.
Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää lopuksi pehmeä tai sulatettu rasva. Vaivaa taikinaa, kunnes rasva imeytyy. Kohota taikinaa puolisen tuntia.
Valmista täyte. Sulata voi. Lisää rahka, siirappi ja kastikeainekset joukkoon, sekoita hyvin.
Kauli kohonnut pullataikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä 3/4 osaa täytteestä levylle. Kääri taikinalevy rullalle ja leikkaa se noin 2 cm:n paksuisiksi kiekoiksi.
Kohota dallaspullia uunipellillä noin 15 minuuttia. Voitele pullat. Levitä loput täytteestä dallaspullien päälle.
Paista dallaspullia 225-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

Tuesday, 20 August 2013

Voisilmäpullat






Kesän alussa tehdyt ihan perinteiset voisilmäpullat. Hyvää, mutta ensi kerralla laitan vielä reilummin voita :)

Mihin tää kuukausi on taas hävinnyt, hävyttömän vähän blogipostauksia taas... Paljon on tullut leivottua, osasta kuvat makaa vielä kamerassa, mutta suurin osa on pistelty suuhun ilman kuvia. Höh ja pöh. Nyt on kuitenkin kotona tietokone kunnossa, joten ei pitäisi enää löytyä mitään tekosyytä miksi blogi ei piristyisi) (paitsi että ensi viikolla olen lomalla Espanjassa ;)).

Pullaohje on jauhopussin kyljestä napattu.

Ainekset:
5 dl         maitoa
2 dl         sokeria
1 rkl        kardemummaa
1 tl          suolaa
2 ps       Kuivahiivaa
13-15 dl Erikoisvehnäjauhoja
150g      voita

Päälle: 
sokeria
voita

Voiteluun
1 muna

Ohje:
Sekoita +42 asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi  taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen margariini. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia.
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Rullaa taikinasta pötkö (tai jaa taikina ensin kahteen osaan) ja jaa pötkö yhtäsuuriin osiin. Pyörittele taikinapaloista palloja, joihin painat sormella kuopan. Täytä kuoppa voilla ja ripottele päälle sokeria. 
Anna pullien kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Voitele pullat munalla. Paista uunin keskitasolla 10 minuuttia.

Sunday, 16 June 2013

Vadelma kierteet







Pullaa kun leivon niin todella harvoin tulee tehtyä muuta kuin korvapuusteja. Mutta taisin Pinterestin syövereistä löytää tämän reseptin ja sen verran villiksi heittäydyin että jätin perinteiset korvarit kerrankin väliin ja tein näitä herkullisia vadelmapullia. Kyllä kannatti. Tällä reseptillä tuli pulla taikinasta aivan mielettömän pehmoista ja täyte oli sopivan kirpeä. Kuorrutte minulla taisi jotenkin epäonnistua, se jäin aikamoisiksi könteiksi pullien päälle eikä levinnyt. Alkuperäinen resepti löytyy täältä



Taikina:
2.4dl  maitoa
1.5 dl sokeria
1pss kuivahiivaa
113g voita huoneenlämpöisenä
2 isoa munaa
1 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta
1/2 tl hienoa merisuolaa
10dl jauhoja

Täyte:
n. 280g vadelmia, ei sulatettu
vajaa dl sokeria
1 tl maissitärkkelystä

Kuorrute:
1.8dl tomusokeria
3 rkl voita, sulatettua
1 1/2 rkl kermaa

1.Lämmitä maito oikean lämpöiseksi. Lisää joukkoon sokeri, kananmunat, suola, sitruunankuoriraaste. Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja lisää se nesteeseen. Lisää taikinaan jauhoja ja pehmeä voi. Vaivaa taikina kunnolla, käsin ainakin 10 minuuttia. 

2.Kaavi taikina kulhosta kevyesti jauhotetulle alustalle ja vaivaa se käsin 2 tai 3 kertaa. Muotoile taikinasta palloksi ja siirrä se kevyesti voideltuun kulhoon. Peitä taikina muovikelmulla ja anna nousta lämpimässä paikassa kunnes kaksinkertaistunut, 1-2 tuntia.

3.Vuoraan leivinpaperilla n.23cmx33cm uunivuoka. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja kauli siitä 25cm x 61cm kokoinen levy. Sekoita jäisten vadelmien kanssa sokeri ja maissitärkkelys. Levitä vadelma täyte tasaisesti taikinalevyn päälle. Kääri tiiviisti rullalle (61cm pitkä). Leikkaa nopeasti rulla neljään osaan (jottein vadelma ehdi alkaa sulamaan). Leikkaa kukin pala vielä neljäksi viipaleeksi ja aseta viipaleet rullapuoli ylöspäin vuokaan. Peitä vuoka ja anna nousta lämpimässä paikassa n. 2tuntia. 

4.Laita uuni lämpeämään 220 asteeseen ja paista pullia uunissa n.25minuuttia kunnes ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä ritilän päällä 30 minuuttia.

5.Vatkaa pienessä kulhossa sekaisin tomussokeri, voisula ja kerma, kunnes kuorrute on paksua ja hyvin levitettävää. Poista pullat vuoasta ja irrota leivinpaperi. Kaada kuorrutetta pullien päälle ja levitä tasaisesti lastalla.

Voit tehdä pullat valmiiksi jo illalla ja paistaa ne aamulla. Tässä tapauksessa laita rullatut palaset vuokaan, kohota ja laita sitten jääkaappiin. Ota vuoka pois jääkaapista ennen paistoa ja anna lämmetä huoneenlämpöiseksi ennen paistamista. Vaihtelua reseptiin saat vaihtelemalla täytteen marjoja.






Follow my blog with Bloglovin

Friday, 1 March 2013

Appelsiiniset jänöpuustit


Vasta paistettu korvapuusti! Tarviiko sanoa enempää? Tunnustan olevani viimeisen päälle pullahiiri, joten korvapuustit on takuulla yksi parhaimmista herkuista maailmassa. Kuitenkin Leivontafoorumilla meitä haastettiin tuunaamaan perinteisestä korvapuustista vielä parempi versio. Täytettä sai muutta tai ulkonäköä tai vaikka molempia. 

Ihania pullatäytteitä toki on monia mutta hei, korvapuusti on kuitenkin korvapuusti. Tehtävä oli siis aika hankala. Täytteestä en halunnut kovin eksoottista joten keskityin enemmänkin leikkimään ulkonäöllä. Vaikka täytyy myöntää että näinkin pieni lisä kuin appelsiini täytteeseen vaikutti yllättävän paljon makuun. Eikä ollenkaan huonolla tavalla. Sitten se ulkonäkö, näistä piti tulla pirtsakoita pupupuusteja mutta korvat on sen verran lurpottaa että taitaa olla luppakorvia nämä jänöt :D

Korvat taisivat olla näiden pupujen makoisin osa, sokeri niin herkkullisesti uunissa karamellisoitui. Nämä puput ylsivät neljännelle sijalle haasteessa. 

Pullataikina (resepti suoraan jauhopussin kyljestä -kananmuna)

Ainekset:
5 dl         maitoa
2 dl         sokeria
1 rkl        kardemummaa
1 tl          suolaa
2 ps       Kuivahiivaa
13-15 dl Erikoisvehnäjauhoja
150g      voita

Täyte:
voita, pehmeä
2  apellsiinin kuori raastettuna
2½dl sokeri
1rkl kanelia 
ripaus suolaa

Voiteluun ja koristeluun
1 kananmuna
rusinoita
mantelilastuja

(Kuorrutus: valinnainen
2½dl tomusokeria
1-2rkl appelsiinimehua
vaniljaa)

Ohje:
Sekoita +42 asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi  taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen margariini. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia.
Valmista täyte raastamalle appelsiini. Laita kulhoon sokeri ja kaada sekaan appelsiinkuoriraaste. Sekoita kunnes appelsiini on täysin sekoittunut sokeriin. Lisää kaneli ja sekoita. 
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan.
Kauli taikinapala suorakaiteenmuotoiseksi levyksi (30 x 50 cm). Levitä taikinalevylle pehmeää voita maun mukaan  sekä puolet täyteseoksesta. Kääri levy pitkältä sivulta alkaen tiukaksi rullaksi. Nipistä saumakohta hyvin kiinni ja jätä sauma pöytää vasten.
Leikkaa rullasta terävällä veitsellä paloja (n.2cm). Käännä palat niin että rullapuoli on ylöspäin, aseta rulla leivinparille, tästä tulee jänön pää. Avaa toinen rulla kokonaan ja taita se kaksin kerroin (nätimmän saat kun taitat molemmat päät keskelle). Nipistä kaksinkerroin taitettu suikale pääosaan kiinni ja muotoile korvat. 
Anna pullien kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Voitele pullat munalla ja koristele niin että teen rusinoista silmät ja nenä ja mantelilastuista hampaat. .
Paista uunin keskitasolla 10 minuuttia.
Halutessasi voit laittaa pullien päälle tomusokerikuorrutetta. Se pitää laittaa heti uunistatulleiden pullien päälle jotta sokerisulaa kunnolla. 




















Tuesday, 12 February 2013

Laskiaispullat




Korkea aika tehdä elämässäni ensimmäiset laskiaispullat :) Ohje täältä. Ohje on tavallinen pullaohje jossasa käytettiin normaalia vähemmän sokeria, en tiedä kyllä miksi. Mutta pulla oli ihanan pehmoista ja kun lisäsi kerman ja hillon väliin niin juuri sopivan makeaakin.



Saturday, 19 January 2013

Bostonkakku



Maxin mami lähetti minulle tammikuun SLY-paketissa reseptin Bostonkakkuun. Täytevaihtoehtoja oli pari, mutta päädyin Dallaspulla-tyyliseen täytteeseen ihan siitä syystä että olen n. 1½vuotta sitten luvannut tehdä avomiehelleni Dallaspullia :D. 

Pullataikina
3dl maitoa
30g tuorehiivaa
1tl suolaa
2tl jauhettua kardemummaa
1 muna
1,25dl sokeria
n.11dl erikoisvehnäjauhoja
100g voita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja kaada päälle maito. 
Sekoita joukkoon suola, kardemumma, muna ja sokeri (itse jätin munan pois koskapa äiti on neuvonut että pulla pysyy pehmeämpänä pidempään jos ei laita kananmunaa). 
Lisää suurin osa jauhoista ja vaivaa 5minuuttia. Lisää loput jauhot ja vaivaa vielä muutama minuutti. Lisää taikinaan perhmeä voi ja alusta hyvin taikinaan.Lisää tarvittaessa jauhoja (minun taikinaan meni paljon vähemmän jauhoa kun reseptissä oli).
Taikina on valmista kun se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoilta.Kohota taikina kaksinkertaiseksi liinan alla vedottomassa paikassa. 
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivonta alustalle.Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois.Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy (n. 30x40xm).


Täytevaihtoehdot:

Täyte1
150g pakastemarjoja
1rkl perunajauhoja
200g maustamatonta tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
1dl sokeria
1tl kanelia
1 muna

Yhdistä kulhossa jäiset marjat ja perunajauho. Notkista tuorejuusto toisessa kulhossa ja lisää siihen sokerit ja kaneli. Levitä tuorejuustoseos taikinalevylle.Lisää päälle jäinen marjaseos. Rullaa taikina kääretortun tapaan tiiviiksi rullaksi Leikkaa terävällä veitsellä melko leveiksi paloiksi.   (olikohan tuo 1 kananmuna tarkoitettu voitelua varten kun sitä ei täytteeseen lisätty)


Täyte 2 (tätä käytin)
100g voita
1ps vaniljakastikeaineksia (Blå band)
½dl sokeria
200g vaniljarahkaa 
1 muna
0.75dl mantelirouhetta

Sulata voi ja sekoita joukkoon muut ainekset. Sekoita tasaiseksi ja levitä taikinalevyn päälle.  Rullaa taikina kääretortun tapaan tiiviiksi rullaksi Leikkaa terävällä veitsellä melko leveiksi paloiksi. Voiteluun munaa ja pinnallemantelilastuja/raesokeria (ja olisikohan tässä muna pitänyt säästää voiteluun, minä laitoin sen täytteeseen sekaan). 

Asettele taikinapalat väljästi leivinpaperoituun irtopohjavuokan (26cm). Kohota 30 minuuttia. Paista 200-asteessa uunin keskiosassa n.25 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin. 



Tuesday, 8 January 2013

Karpalo-pekaanipähkinäpuustit / pecan and cranberry cinnamon rolls


Tämä resepti sopii hyvin SLY21 Tammikuun teemaan "Tuoretta pullaa - lämmintä leipää".

Eräänä aamuna joulun alla tein tälläisiä korvapuusteja aamupalalle. Taikina tehtiin valmiiksi edellisenä iltana ja valmiiksi käärityt ja vuokaan asetellut puustit jätettiin yön yli viileään kohoamaan.  Reseptin näin Food networkin jouluohjelmasta, löytyy täältä.

900g jauhoja - viivilöidään
75g kuivattuja karpaloita
2 tl kuiva hiivaa
1 tl suolaa
3 rkl hienoa sokeria
300ml kuumaa maitoa ja 300ml kuumaa vettä sekoitetaan keskenään

Täyte:
50g voita, huoneenlämpöistä
100g ruskeaa sokeria
2 rkl kanelia
75g pekaanipähkinät - rouhittuna

Kuorrute
300g tomusokeria
1 tl vaniljaesanssia
2 rkl vaahterasiirappia
kiehuvaa vettä


1.Kaada kaikki kuivat ainekset isoon kulhoon, lisää neste ja sekoita hyvin käsin. Siirrä taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa 10 minuuttia.  Laita taikina takaisin kulhoon, peitä ja anna kohota 1 ½ tuntia edellä. 
2. Kaada kohonnut taikina uudelleen jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hetki. 
3. Kaulitse taikinasta n.60cmx60cm neliö. 
4. Levitä pehmeä voi taikinan päälle, muista myös reunat. 
5. Sekoita sokeri ja kaneli ja ripottele voin päälle, myös reunoille. 
6. Ripottele päälle Pekaanipähkinät. 
7. Rullaa taikina tiukaksi kääröksi ja leikkaa rulla 16 osaan. 
8. Asettele palaset leivinpaperilla vuorattuun 2,5cm syvään n. 30x35cm kokoiseen uunipeltiin/vuokaan, niin että pyörre on ylöspäin. Jätä palojen väliin rakoa. Peitä voipapeilla ja jätä nousemaan yön yli jääkaapissa. 
9. Ota vuoka 30min aikasemmin ulos jääkaapista lämpiämään ja kohoamaan. 
10. Lämmitä uuni 200 ° C ja paista 12-15 minuuttia kunnes kaikki puustit ovat kullanruskeita.
11. Kuorruttteen voit tehdä pullien ollessa uunissa tai edellisenä päivänä. Siivilöi tomusokeri, lisää vaahterasiirappia,  vaniljaesanssia ja tarpeeksi kiehuvaa vettä, jotta kuorrutteesta tulee paksu, mutta lusikoitavaa.  Lusikoi kuorrutusta kuumalle rullat heti, kun ne ovat pois uunista.ien puustien päälle heti kun ne on otettu pois uunista. 

Minä jätin kuorrutteen pois, mutta itse pulliin tuli sen verran vähän sokeria että pieni sipaus kuorrutetta olisi varmasti sopinut hyvin. Mutta pullat olivat makoisia ilmankin. 



Tuesday, 24 April 2012

Kahvikehrät

Pääsiäisen aikoihin tuli tehtyä Kahvikehriä. Leivontafoorumilta kyselin reseptejä, päädyin testaamaan Kermaruusun reseptiä (löytyy täältä). Tälläisiä niistä tuli:

During easter holidays I made some Kahvikehräs (very free translation for bun name would be Coffee spin :)). I asked recipes from Baking Forum and decided to try Kermaruusu's recipe. Here is how they turned out:


Täytyy sanoa että tämän tyypiset leivonnaiset menestyy meidän huushollissa paremmin kun fiinimmät väkerrykset.

I have to say that in our home these kind of bakes are bigger hit than some more refined bakes.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...