Lisää syntymäpäiväkakkuja. Tässä kakussa on yksinkertainen todella mehevä suklaakakkupohja joka on kuorrutettu tuorejuustokuorrutteella. Kakku kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja laittaa jääkaappiin mehustumaan vaikka pariksi päivää, maku vain syvänee ja paranee ajan kanssa. Kuorrutteen voi lisätä sitten ennen tarjoilua. Pohja on todella helppotekoinen, voin sulattaminen on vaikein osuus :) Kakkupohja on samantyyppinen kun aiemmin tekemäni Guiness-kakku, olut on vain vaihtunut kahviin tässä kakussa. Sokeria ja voita ei tässä herkussa ole säästelty.
Mehevä suklaakakku
Pohja:
2½ dl vahvaa kahvia
2½dl voita
75 g kaakaojauhetta
400 g sokeria
1 prk (150ml) smetanaa
2 munaa
1 rkl vaniljasokeria
275 g jauhoja
2½ tl soodaa
Kuorrute:
400 g tuorejuustoa
200 g tomusokeria
160 ml kuohukermaa
1. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa 24cm vuoka leivinpaperilla.
2. Lämmitä kahvi kattilassa, viipaloi joukkoon voi. Lämmitä kunnes voi on sulanut, mutta älä anna kiehua.
3. Lisää joukkoon sokeri ja kaakaojauhe (siivilöi).
4. Sekoita kulhossa smeta, kananmunat sekä vaniljasokeri. Lisää seos voiseokseen.
5. Yhdistä jauhot ja sooda ja lisää ne märkien aineiden joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vatkaa liikaa.
6. Kaada vuokaan ja paista 45m - 1h. Anna jäähtyä kokonaan vuoassa ritilän päällä.
7. Kun kakku on jäähtynyt, siirrä se tarjoiluastialle ja valmista kuorrute. Vatkaa kevyesti tuorejuusto tasaiseksi, siivilöi sekään tomusokeri ja vatkaa sekaisin. Lisää kerma ja vatkaa kunnes kuorrutteesta tulee paksua ja kuohkeaa. Voit leivittää kuorrutteen kakun päälle huolettomasti lastalla tai pursottaa.
Onpas herkullisen näköinen kakku!
ReplyDeleteHei,
ReplyDeleteSinä et siis täyttänyt tätä kakkua millään? Luuletko, että tätä ohjetta voisi käyttää täytekakkuna? Onko tämä maultaan enemmän aikuiseen makuun?
En täyttänyt millään. Pohja on hyvin mehukas suklaakakku semmoisenaan. Pohja on vähän raskaampi kun tavallinen sokerikakkupohja, joten se kannattaa täyttäessä ottaa huomioon. Olen samantyyppistä pohjaa kyllä käyttänyt myös täytekakkuna. Ei ole mitenkään mielettömän tuhti joten ehkä lapsillekkin maistuisi.
DeleteKuulostaakin mehevältä! Tätä vois kyllä kokeilla.
ReplyDeleteIhanalta kuulostaa, herkulliselta näyttää ja taivaalliselta varmasti maistuu:) (tuorejuuston sekaan siivilöidään varmastikin tomusokeri, eikä lisää tuorejuustoa:)
ReplyDeleteKiitos ohjeesta, tämä oli tosi hyvää. Tuo kuorrute oli oikein hyvä vaihtoehto voikreemille. Käytitkö täysrasvaista tuorejuustoa? Oletko kokeillut sekoittaa valkosuklaata sekaan. Minulla on haksusassa persotettava valkosuklaakuorrute ;)
ReplyDeleteNam! Hyvän kuuloinen ja herkullisen näköinen!
ReplyDeleteTämä oli aivan loistava resepti, ihana kakku tuli. Eihän tuota päällyksen kermaa ole tarkoitus vaahdottaa ennen pursotusta ?
ReplyDeleteIhana kuorrutus :) Onkohan se saanut värinsä vaaleanpunaisesta tomusokerista vai elintarvike/pastaväristä?
ReplyDelete