Showing posts with label Blogirinki. Show all posts
Showing posts with label Blogirinki. Show all posts

Monday, 13 April 2015

Keväiset kukat uudessa kodissa








Pari viikkoa sitten muuttimme uuteen kotiin. Tavaroiden sekamelska on ollut melkoinen ja tuntuukin, että laatikkokasa ei pienene yhtään. Uusi koti, ikkunoista sisään paistava keväinen aurinko ja pienet hennot kukanalut ovat kuitenkin synnyttäneet pienen sisustusinnostuksen. Vaikka kaikki tavarat eivät ole omaa paikkaansa löytäneet ja osa leivontatarvikkeistakin on vielä paketissa, niin ostamani kauniit krookuksen vaativat nätimmän ympäristön kuin kasan ruskeita laatikoita.





Itse en ole kovinkaan kokenut viherpeukalo. Leikkokukkia meiltä löytyy aina silloin tällöin mutta, sipulikukat ovat minulle tuntemattomia ihanuuksia. Blogiringin ja Kauppapuutarhaliiton kampajan toi kotiini hempeitä Krookuksia, jotka herkässä kauneudessaa ovat kyllä mielestäni yksiä kauneimpia sipulikukkia.

Krookukset eivät ole vaikea hoitoisia, kunhan vain tietää miten krookusia kastellaan. Tämä kun tuli yrityksen ja erehdyksen kautta opittua niin sen jälkeen suurin ongelma taisikin olla kissojen pitäminen poissa kukkien kimpusta. Vettä krookuksille ei kannata paljoakaan antaa, jotta kukinta kestäisi mahdollisimman pitkään ja kukat eivät kasvattaisi turhaa vartta. Sama ohje pätee muihinkin sipulikukkiin. Varsinkin sitten kun kukinta on alkanut, veden kanssa kannataaa olla tarkkana. Minä hankin krookuksen alkuja jotka olivat juuri ja juuri nousseet pintaan sekä krookuksia jotka olivat ihan viittä vaille valmiita kukkimaan. Jälkimmäisille riitti, että ne toi sisälle lämpimään ja kukat aukenivatkin tosi nopeasti ihan yhden illan aikana. Pienet alut taas kestivät hieman pidempään jotta ne nousivat kunnolla pintaan sekä nuput tulivat esiin.  Jos ostat pieniä alkuja niin onkin hyvä varata niille useampi päivä aikaa kasvaa koko kauneuteensa. Prosessia voi hieman nopeuttaa pitämällä kukan alkuja lämpimässä paikassa ja antamalla kerran vähän reillummin käden lämpäistä vettä. 

Kauppapuutarhaliiton sivuilta löydät lisää vinkkejä keväisten kukkien hoittoon sekä tietoa tärkeästä sirkkalehtimerkistä. Sirkkalehtimerkki kertoo selkeästi meille kuluttajille, että kukat ovat sataprosenttisesti kotimaisia. Tässäkin kohtaa itse haluan suosia kotimaisuutta ja sillä tapaa omalta osaltani tukea Suomalaista työtä.  Sirkkalehtimerkillä merkittyjä kukkia löytyy jo monesta paikkasta, niin marketeista kuin yksittäisistä kukkakaupoistakin. Myös Kauniisti kotimainen- facebook sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa kotimaisista kukista.


Lopuksi vielä muutama vinkki sipulikukkien esille panoon. Jos et ehdi siirtämään sipuleita uuteen ruukkuun, voit esimerkiksi kietäista kaupanruukun ympärille mieleistäsi paperia, jolla saat heti kukkaruukusta oman näköisesi nopeasti ja vaivattomasti. Jos sinulla on enemmän aikaa voit tehdä sipulikukista kauniita asetelmia jossa kukkien kauniit sipulit ja juuret näkyvät. Tällöin on hyvä muistaa, että multa pitää pestä ihan kokonaan pois sipuleiden ympäriltä. Puhtaa sipulit asetellaan sitten esim. lasimaljaan josta voi ihastella ihan koko kukan kauneutta. Tällöinkin veden kanssa kannattaa olla säästeliäs. Jos ei tykkää juurista niin se voi poistaa mutta silloin krookuksista tulee leikkokukkia ja ne kuihtuvat nopeammin.

Iloista kevään odottelua teille kaikille, Kevään ja uuden kodin myötä blogikin heräilee talviuniltaa ja luvassa onkin piakoin uudessa kodissa leivottuja ja kuvattuja herkkupostauksia. 



Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto.

Monday, 10 November 2014

Suklaa-cashewpiirakka




Sain muutama viiko sitten mielenkiintoisen pähkinän purtavaksi, kun lupauduin osallistumaan Blogiringin kautta Meiran-kamppanjaan. Itse olen cashewpähkinöitä käyttänyt yleensä ruuanlaitossa, mutta tällä kertaa tehtävänä oli loihtia herkullinen makea resepti cashewpähkinöiden ympärille. Hetken mietittyäni mieleen alkoi juolahtamaan kaikenlaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi kuppikakut, brownie, keksit. Ja jotenkin kummasti näistä ideoista eniten kiehtoi suklaan ja cashewpähkinöiden yhdistäminen. Miksipä ei? Pähkinät ja suklaa, voittamaton yhdistelmä.

Maultaa tämä piirakka on todella suklainen ja cashew pähkinät taittavatki mukavasti tätä makautta, varsinkin kun niiden kanssa käyttää ripauksen suolaa, myös silkkisen pehmeään täytteeseen saa tuotua kivaa rouheuttaa cashewpähkinöillä. Piirakasta voi tehdä suorakaiteen muotoisen, pyöreän tai vaikka mini piirakoita. 

Suklaa-cashewpiirakka

140 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
2 kananmunan keltuaista


Täyte:

70 g cashewpähkinöitä
ripaus suolaa
400 g maitosuklaata
2 dl  kermaa

Sekoita jauhot, sokerit ja kaakaojauhe keskenään. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi ja nypi voi jauhojen joukkoon kunnes seos on murumaista. Lisää keltuaiset joukkoon yksitellen ja vaivaa taikinasta kiinteä pallo. Litistä taikina pallo ja kääri se tuorekelmuun, anna levätä jääkaapissa ainakin tunnin verran. Voitele pitkän mallinen (12x36 cm) tai pyöreä (23cm) vuoka. Kaulitse taikina ja siirrä se voideltuun vuokaan. Painele taikia hyvin vuoan reunoja vasten. Reunojen yli menevää taikinaa ei tarvitse siistiä vielä tässä vaiheessa. Laita pohjan päälle leivinpaperia jonka päälle kaada riisiä tai kuivia papuja painoksia. Paista uunissa 15 minuuttia. Ota leivinpaperi ja riisi pois ja paista pohjaa vielä 10-15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja vasta pohjan ollessa kokonaan jäähtynyt siisti reunat. 

Murskaa cashew pähkinät ja leivitä pohjan päälle. Ripottele päälle ripaus suolaa. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Kiehauta kerma ja kaada sulanut suklaa kuumaan kermaa, sekoita tasaiseksi. Kaada suklaa seos pähkinöiden päälle ja levitä pinta tasaiseksi. Laita piirakka jääkaappiin ainakin tunniksi. Koriste cashewpähkinöillä ja suklaakoristeilla.


Meiralta saamamme pakettit olivat todellisia leipojan unelmia. Täynnä erillaisia pähkinöitä, sekä pähkinäjauheita, erillaisia koristelutuotteita sekä perusaineksia kuten leivinjauhetta, soodaa ja vaniljasokeria. Selvästikkin myös muita kampaanjaan osallistuneita bloggaajia Meiran pakettin sisältö on insipiroinut. Käyhän katsomassa täältä Blogiringin sivulta mitä he herkkuja he loihtivat.

Suklaa-cashewpiirakan voisi koristella myös näillä Meiran tuotteilla.




Yhteistyössä Meira





Thursday, 28 November 2013

Vapaaehtoisten päivä 2013 - miten me jokainen voisimme auttaa?


Hoitopentu Cora nauttii täysin siemauksin entisen kodittoman kissan Misun hellyydestä

Uskoisin että aika moni meistä miettii jossain vaiheessa elämää, miten voisi auttaakseen hädässä olevia. Itsekkin olen tätä monesti pohtinut, mutta asia jäi mietinnän asteelle lähinnä sen takia, että en keksinyt tapaa miten auttaa. Onneksi nykyään vapaaehtoistoimintaa on lähdetty tuomaan lähemmäksi meitä maija meikäläisiä mm. helpottamalla sen oman vapaaehtoistoiminnan kohteen löytämistä. Toiminta Suomi-palvelu on täynnä erillaisia vapaaehtoistyömahdollisuuksia ympäri Suomea, sieltä löytyy sekä pidempi että lyhempiaikaisia mahdollisuuksia tehdä hyvää toisille.

Lisäksi joulukuun alussa 4.12. vietetään Suomessakin kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Vapaaehtoisten päivän ympärille on rakennettu Vapaaehtoisten päivä-kampanja bloggaajille, jossa haastemeemin lailla me bloggaajat haastamme toinen toisiamme osallistumaan vapaaehtoistyöhön ja kertomaan hienoista kokemuksistamme lukijoillemme.

Vapaaehtoistyö lähellä sydäntäni ja osa päivittäistä elämääni, joten olin todella iloinen ja otettu kun sain haasteen osallistua tähän kampanjaan ja kunnian potkaista käyntiin tämän tärkeän haasteen. Olen aiemmissa postauksissani vähän jo kertonutkin omasta vapaaehtoistyöstä kodittomian eläinten parissa, mutta nyt siitä vielä vähän enemmän. Haluan tällä kertomuksellani valoittaa mitä kaikkea erillaisia tehtäviä voikaan kuulua vapaaehtoistoimintaa ja kannustaa ihmisiä miettimään olisko mahdollista siihen omaan arkeen ujuttaa jotain, vaikka pienimuotoistakin, toimintaa muiden hyväksi.

Ensimmäinen hoitolainen, nykyinen meidän oma kissa Misu
Oma vapaaehtoistyöni

Itse olen siis mukana Rekku Rescue ry:n toiminnassa. Rekku Rescue ry auttaa kodittomia kissoja ja koiria Suomessa sekä Virossa. Tällä hetkellä pääpaino on kuitenkin Suomalaisten kodittomien kissojen parissa. Viime vuonna uuden kodin Rekku Rescuen kautta löysi 375 kissaa ja 274 koiraa. Suomen eläinsuojelu yhdistys arvioi että Suomessa hylätään tai lopetetaan ihmisten piittaamattoman toiminnan seurauksena jopa 20 000 kissaa vuodessa, joten työnsarkaa riittää.

Kodin saanut hoitokissa Juulia

Kodin saanut hoitokissa Frans
Oma vapaaehtoistyöni alkoi sillä että kerran kuussa osallistuin Rekku rescuen miittiin jossa askartelimme tuotteita varainkeruuta varten. Siis yksi ilta kuukaudessa, ei vielä mitenkään suuresti aikaa vievää, mutta kuitenkin tärkeä apu yhdistykselle. Näihin miitteihin on kaikki tervetulleita, minäkään en ketään tuntenut kun paikalle ilmestyin, mutta tupa on täynny iloisia ja lämpiä ihmisiä joten ei siinä kauaa ehtinyt tuntea oloansa vieraaksi :) 

Kodin saanut hoitokissa Smirre
Kun omasta kissavanhuksesta aika jätti, niin aloitin toimimaan kissojen kotihoitajana. Eli meille tuli asumaan koditon kissa siksi aikaa, että sille uusi koti löytyi. Tällä hetkellä meillä on kotona menossa hoitolainen numero 7, mutta eräälläkin meidän yhdistyksen kotihoitajalla on ollut jo 600 hoitolaista. Rekku Rescuella ei siis ole "kissataloa" jossa kissat olisivat häkeissä, vaan kaikki kissat ovat hoidossa kodeissa meidän kotihoitajien luona. Kotihoitajista on krooninen pula, eli jos sinä haluaisit harkita kotihoitajuutta, siitä löytyy lisää tietoa täältä (ja totta kai minultakin voi kysyä lisää). Omista hoitolaisistani kerron lisää Marian pieni kissahoitola-blogissa ja Facebookissa.

Kotia etsivä hoitolainen Misukka
Kotihoitajuuden lisäksi olen aika monen Rekuilla olevan kissan varaajana, eli kissoista kiinnostuneet ihmiset soittavat minulle, minä haastattelen heidät ja toimin välikätenä kyselijän ja kotihoitajan välillä. Tämäkin on aikaa vievää puuhaa, sillä haluamme varmistaa että kissalle löytyy elinikäinen koti. Kriteerit kodeille on siis tarkat, mutta ei mahdottomat :) 

Uuden kodin löytänyt Rölli, jonka varaajana olin ja josta kävin kuvia näpsimässä sivuillemme.
Kotihoitajuus, varaajana olo, ei lista tähän lopu :D Rekku Rescue tekee yhteistyötä kissaklinikka Felinan kanssa ja yhdistyksellä onkin vakio päivä melkeinpä joka viikonloppu jolloin Felinassa hoidetaan vain Rekkujen kissoja. Kaikki rokotukset, tarkastukset, sterilaatiot ja varhaisterilaatiot hoidetaan siis yhtenä päivänä viikossa. Varsinkin kesäisin tupa on aikalailla täynnä kun pieniä pentuja on kuljetusboxit pullollaan. Minun osuus tässä hoitopäivässä on toimia hoitajana eläinlääkärin apuna. Meillä on pieni porukka vapaahetoisia jotka kukin vuorollaan viettävät päivän hoitajana. Avustamme sterilointileikkauksissa leikkaussalissa, valvomme leikkauksista heräämistä, valmistelemme kissat leikkauskuntoon, autamme tutkimuksissa, rokotuksissa ja sirutuksissa sekä teemme näistä paperityöt. Kukaan meistä ei ole eläintenhoitaja koulutukseltaan, mutta eläinlääkäri kouluttaa meitä ja me "hoitajat" sitten koulutamme uusia. Tämä on yksi tehokas tapa säästää Rekkujen eläinlääkäri kuluissa.

Eräs sunnutaiaamu kissaklinikka Felinassa

Lisäksi Rekut on paljon mukana eri tapahtumissa kuten esim juuri olleilla Elma-messuilla. Nämä tapahtutumatkin pyörii vapaaehtoisvoimin, tarvitaan autokuskeja tavaroiden siirtämiseen, tapahtumapöytien kasaajia, arpoja ja tuotteiden myyjiä ja niitä askartelijoita jotka tekevät tuotteita myyntiin. Kaikenlaista siis. Lisäksi välillä pidämme kahvipuffettia tapahtumissa joten niihin on sitten mahdollisuus leipoa kaikenlaista (mokkapalat on ehdoton  hitti :)).

Nyt on siis omat hoitolaiset hoidettu, kissankyselijöiden kans juteltu, Felinassa ja messuilla oltu, mutta vielä yksi tärkeä homma on jäljellä. Kissojen kuvaus, kohtuu kameran omistavana käyn kuvailemassa muilla hoidossa olevia kissoja jotta niistä saataisiin edustavia kuvia meidän sivuille. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta satsata kuvauskalustoon niin tälläkin tapaa voi auttaa kodittomia kisuja. Kivat kuvat ja tarinat kotia etsivistä kissoista auttaa kodin löytymisessä kummasti.

Kodin löytänyt Julle. Olin myös Jullen varaajana ja valokuvaajana.
Kodin saanut Luru jota kävin kuvaamassa
Mitä sinä voisit tehdä? 

Kynsitaiteilija Mira pisti oman miniputiikin pystyyn Elma messuilla ja keräsi rahaa Rekuille lakkaamalla kynsiä
Minulla aikaa riittää, joten ehdin puuhailemaan kaikenlaista, mutta ei sen vapaaehtoistoiminna tarvitse olla paljoa aikaa vievää. Kerran kuussa osallistuminen askarteluiltaan, silloin tällöin leipominen kahvipuffaan, muutaman kissan kuvaaminen tai vaikka autokyydin antaminen messuille ei vielä kenenkään aikatauluja räjäytä, mutta vapaaehtoisvoimin toimivalle yhdistykselle nämä ovat kultaakin kalliimpia apuja. Eri järjestöillä on varmasti erillaisia lyhytkestoisia tehtäviä joihin voi osallistua. Jos aikaa ei kertakaikkiaan löydy niin jokainen hyväntekeväisyysjärjestö kaipaa myös rahallista apua, antamalla lahjoituksia tai liittymällä kannatusjäseneksi voi auttaa rahallisesti. 

Toivottavasti meistä jokainen miettii uudemman kerran voisiko käyttää omaa aikaa tai varoja muiden auttamiseen. Toiminta Suomi- palvelu on hyvä paikka lähteä etsimään sitä omaa vapaaehtoistoiminnan kohdetta. Ja Vapaaehtoisten päivä-facebook sivuilta löytyy paljon hyvää tietoa ja kokemuksia vapaaehtoistoiminnasta.

Minulle vapaaehtoistyö on tuonut elämään paljon uusia positiivisia asioita, olen saanut uusia ystäviä, oppinut paljon uutta, saanut kokemuksia joita ainoastaan vapaaehtoistyön kautta olisin voinut kokea ja ennen kaikkea olen saanut paljon iloa siitä, että voin tehdä jotain hyvää apua tarvitsevien hyväksi.

Pienistä puroista syntyy suuri joki. Minun blogistani haaste lähtee nyt Turun suunnalle, ihanaan Mama's diary-blogiin.

 Yhteistyössä:




Wednesday, 13 November 2013

Piparkakkureki ja porot piparkakkukaupungissa



Kauniisti koristellut piparkakut, miten suloisia ne voivatkaan olla. Tässä osoiteessa liikutaan vähän hämärillä vesillä kun on kyse pipereiden tai pikkuleipien koristelusta. Edelliset yritykset eivät ole olleet mitenkään kovin suuri menestys, mutta nyt Dr. Oetkerin PipariBattlen kannustamana oli aika tarttua uudelleen härkää (tai pursotinpussia) sarvista. 

Mietin kovasti mitä ihmettä tekisin, ja ensin mielessä pyöri piparkakkukehto. Todella kummallinen ajatus, eikä ole hajuakaan miten sellaisen edes toteuttaisi joten onneksi keksin vähän paremmin vuodenaikaan sopivan reki-idean. Reen kaveriksi piti tehdä poro (tai kai toi peura ennemminkin on) ja kun sekään ei vielä riittänyt niin sitten aloin väsätä taloja taustalle. Hooh, onneksi aika loppui, tiedä minkä vesitornin olisin seuraavaksi alkanut väkertämään :)





Tämä reki/poro/kylä-hässäkä on siis vartavasten tehty Dr. Oetkerin PipariBattlea varten. Piparkakkujen koristelukisa käy kuumana ja kilpailusarjoja löytyy monen moisia. Palkintona joka sarjan parhaalle on (joka leipurin unelma) Kitchen Aid yleiskone. Nyt siis kaikki nopeasti virittelemään omia pipariluomuksia ja osallistumaan kisaan. Kilpailuaikaa on 12.12. asti jonka jälkeen raati valitsee kustakin sarjasta neljä parasta joista voittajat löytyy yleisöäänestyksellä. Edellisessä Dr. Oetkerin kisassa onnistuin koristelemaan itseni New Yorkiin, mitenhän nyt käy... kääk!

Täältä pääset osallistumaan kisaan, sekä ihailemaan millaisia piparkakkutaideteoksia muut ovat tehneet. 

Yhteistyössä:

Saturday, 26 October 2013

Hoegaarden kakku sitruuna-valkosuklaatäytteellä



Olut ja suklaa, siinäpä mielenkiintoinen pari. Suklainen stoutkakku on klassikko, joka varmasti maistuu melkein kaikille. Mutta entäpä jos käytössä onkin vaaleaa vehnäoluta ja sitruunaista valkosuklaata? Sitten pitääkin jo hetki miettiä...

Tälläisen mukavan ja inspiroivan ”päänvaivan” sain, kun osallistun Blogiringin kautta Sinebrychoffin järjestämään Olut&Suklaa-kisaan. Kymmenen Blogiringin ruoka-ja leivontabloggaajaa sai haasteen kehitellä herkullisia reseptejä käyttäen erillaisia olut ja suklaayhdistelmiä. Kaikki huikean hienot reseptit osallistuvat Sinebrychoffin kisaan jota käydään 26.10.- 6.11.2013.



Ainakaan minulle olut ja suklaa ei ole kovinkaan tuttu pari leivonnassa, joten tämä tehtävä oli todella mielenkiintoinen ja silmiä avartava. Käykääpä vaikka katsomassa Sinebrychoffin kisasivulta kaikkien bloggaajien reseptit. Aika luovia ja herkullisia reseptikeksintöjä on syntynyt. Samalla voitte äänestaa suosikkireseptiänne.  Minun kakkua (ja äänestysnappula ;) ) löytyy täältä

Hoegaarden kakku sitruuna-valkosuklaa täytteellä

150g ruokokidesokeria
2dl Sinebrychoff HoegaardenWitbier-olutta
1,5dl vettä
200g pehmeää voita
220g sokeria
340g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
3 tl vaniljasokeria
3  munaa

2 luomu sitruunankuori

Laita uuni lämpiämään 180 ° C. Voitele kolme 18cm vuokaa ja vuoraa ne leivinpaperilla (voi paistaa myös yksitellen yhdellä vuoalla).  Laita ruokokidesokeri kulhoon, kuumenna Sinebrychoff Hoegaarden Witbier-olut ja vesi kattilassa kiehuvaksi ja kaada sokerin joukkoon. Sekoita kunnolla. Sekoita kuivat aineet keskenään ja raasta sitruunankuori. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat jauhojen kanssa vuorotellen, niin että viimeisenä lisäät jauhoja. Lopuksi lisää olut-sokeriseos ja sitruunaraaste ja kääntele taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokiin/ vuokaan. Paista n. 35 minuuttia tai kunnes testitikku tulee ulos puhtaana. Anna vuoan jäähtyä ritilän päällä 5-10 minuuttia ennen kuin otat kakun ulos vuoasta jäähtymään. 

Täyte: 

3dl Kuohukermaa
220g Fazerin sitruuna-valkosuklaata
220g Tuorejuustoa

Tee täyte hyvissä ajoin ennen kakun täyttämissä. Täytteen tulee jähmettyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan, mielellään yön yli. Sulata suklaa vesihauteessa tai microssa. Kaada sula suklaa notkistetun tuorejuuston sekaan ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoo suklaaseos. Kääntele suklaaseos varovasti kermavaahdon joukkoon. Laita jääkääppiin jähmettymään sillä kakkupohjat on painavat ja täyte pursuaa välistä jos se ei ole tarpeeksi kovaa. 


Kakun kasaaminen. Purosta tai levitä lastalla täytettä sekä pohjien väliin että kakun päälle. Koristele päälimmäinen täytekerros sitruuna-Valkosuklaa lastuilla ja sitruunan kuorella. 




Yhteistyössä Sinebrychoff





Wednesday, 24 July 2013

Blogirinki

Yksi hienommista jutuista bloggaamisessa on uudet ihmiset ja yhteisöt joihin tutustuu. Blogini ei ole kuin reilun vuoden vanha, mutta jo nyt olen löytänyt monta uutta virtuaaliystävää, muutamia olen tavannut ihan kasvokkainkin. 

Nyt minulla ja pienellä blogillani on mahdollisuus laajentaa tuttavapiiriämme, sillä Marian pieni leipomo on osa Blogirinkiä. Olen ihan älyttömän innoissani tästä mahdollisuudesta! Laura ja Jenni ovat keräneet Blogirinkiin mukaan mahtavia blogeja ja on suuri kunnia päästä mukaan.


ps. tämän kunniaksi tein blogilleni Facebook sivut. Tervetuloa vierailulle. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...