Thursday 29 May 2014

Toukokuun SLY 27 paketti



Toukokuun paketti ehti muutaman päivän postissa odottamaan, että ehdin sen hakemaan. Pakettikortti kyllä poltteli laukun pohjalla ja millään ei olisi malttanut odottaa päästä kurkkaamaan mitä uusi parini minulle lähettikään.

Paketti oli hirmuisen kiva ja pullollaan tarpeellisia tuotteita. Mukaan parini oli laittanut kivat reseptit ja niissä oli hienosti otettu huomioon rajoittunut aamupala ruokavalioni, mukana oli kuitenkin yksi jo pitkään mielessä pyörinyt kokeiltava resepti eli bagelit. Jokohan tällä kertaa :) Muut reseptit oli kinkkumunakas sekä kaksi erilliasta mustikksmoothie reseptiä.

Paketissa oli:
Kuivahiivaa
Goiji-marjoja
Manteleita
Auringonkukansiemeniä
Kahvia
Ruohosipulia kuivattuna
Servettejä
ja reseptit

Kiitos paljon parilleni hyvin toimivasta paketista.



Saturday 17 May 2014

Miten tehdä suklaisia cake popseja






Saapas nähdä milloin kiireet hellitää ja ehdin blogiakin alkaa taas aktiivisemmin päivittämään. Monia herkkuja syntyy, mutta ne ei kuviin asti ehdi päästä ;) Koristeelliset kakut -lehden blogiin olen säännöllisesti tehnyt erillaisia postauksia, viimeisin niistä on tämä cake pops resepti & ohjeistus

Suklaiset cake popsit
10 kpl

Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja 
1/4 dl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte: 
160g suklaista tuorejuustoa

Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata
nomparelleja

1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja vuoraa leivinpaperilla n. 30×30 cm vuoka.
2. Vatkaa sokeri ja munat kovaksi vaahdoksi.
3. Yhdistä jauhot, kaakao, leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Siivilöi kuivat aineet munavaahdon sekaan ja kääntele jauhot varovasti vaahtoon.
4. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 5 minuuttia
5. Anna kakkupohjan jäähtyä
6. Laita jäähtynyt kakkupohja sekä huoneenlämpöinen tuorejuusto kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi muruksi.















7. Pyöritele massasta palloja leivinpaperin päälle.

8. Anna pallojen jäähtyä jääkaapissa sen aikaa kun sulatat hieman suklaata. Kasta tikun pää suklaassa ja työnnä tikku kakkupallon sisään.  Kun kaikki tikut on paikoillaan, laita kakkutikkarit jääkaappiin jäähtymään noin tunniksi.


9. Sulata suklaa ja kaada se korkeaan lasiin. Upota kakkupallo sulaan suklaaseen ja pyöräytä palloa suklaassa niin että suklaa levittyy koko kakun päälle.

10. Valuta ylimääräinen suklaa

 
11. Laita kuorrutetut kakkutikkarit pystyyn esim. tyroxin päälle.
     
12. Ripottele päälle nomparelleja ja laita tikkarit jääkaappiin jäähtymään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...