Krookukset eivät ole vaikea hoitoisia, kunhan vain tietää miten krookusia kastellaan. Tämä kun tuli yrityksen ja erehdyksen kautta opittua niin sen jälkeen suurin ongelma taisikin olla kissojen pitäminen poissa kukkien kimpusta. Vettä krookuksille ei kannata paljoakaan antaa, jotta kukinta kestäisi mahdollisimman pitkään ja kukat eivät kasvattaisi turhaa vartta. Sama ohje pätee muihinkin sipulikukkiin. Varsinkin sitten kun kukinta on alkanut, veden kanssa kannataaa olla tarkkana. Minä hankin krookuksen alkuja jotka olivat juuri ja juuri nousseet pintaan sekä krookuksia jotka olivat ihan viittä vaille valmiita kukkimaan. Jälkimmäisille riitti, että ne toi sisälle lämpimään ja kukat aukenivatkin tosi nopeasti ihan yhden illan aikana. Pienet alut taas kestivät hieman pidempään jotta ne nousivat kunnolla pintaan sekä nuput tulivat esiin. Jos ostat pieniä alkuja niin onkin hyvä varata niille useampi päivä aikaa kasvaa koko kauneuteensa. Prosessia voi hieman nopeuttaa pitämällä kukan alkuja lämpimässä paikassa ja antamalla kerran vähän reillummin käden lämpäistä vettä.
Kauppapuutarhaliiton sivuilta löydät lisää vinkkejä keväisten kukkien hoittoon sekä tietoa tärkeästä sirkkalehtimerkistä. Sirkkalehtimerkki kertoo selkeästi meille kuluttajille, että kukat ovat sataprosenttisesti kotimaisia. Tässäkin kohtaa itse haluan suosia kotimaisuutta ja sillä tapaa omalta osaltani tukea Suomalaista työtä. Sirkkalehtimerkillä merkittyjä kukkia löytyy jo monesta paikkasta, niin marketeista kuin yksittäisistä kukkakaupoistakin. Myös Kauniisti kotimainen- facebook sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa kotimaisista kukista.
Lopuksi vielä muutama vinkki sipulikukkien esille panoon. Jos et ehdi siirtämään sipuleita uuteen ruukkuun, voit esimerkiksi kietäista kaupanruukun ympärille mieleistäsi paperia, jolla saat heti kukkaruukusta oman näköisesi nopeasti ja vaivattomasti. Jos sinulla on enemmän aikaa voit tehdä sipulikukista kauniita asetelmia jossa kukkien kauniit sipulit ja juuret näkyvät. Tällöin on hyvä muistaa, että multa pitää pestä ihan kokonaan pois sipuleiden ympäriltä. Puhtaa sipulit asetellaan sitten esim. lasimaljaan josta voi ihastella ihan koko kukan kauneutta. Tällöinkin veden kanssa kannattaa olla säästeliäs. Jos ei tykkää juurista niin se voi poistaa mutta silloin krookuksista tulee leikkokukkia ja ne kuihtuvat nopeammin.
Iloista kevään odottelua teille kaikille, Kevään ja uuden kodin myötä blogikin heräilee talviuniltaa ja luvassa onkin piakoin uudessa kodissa leivottuja ja kuvattuja herkkupostauksia.
Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto.
Onnea uuteen kotiin! <3
ReplyDeleteOnpa kauniisti laitetetut asetelmat. Erilaisissa lasiastioissa olevat kukat ovat niin herkän näköisiä. Upeat!
ReplyDelete