Wednesday 2 October 2013

Yrtti-juusto pull-apart leipä




Tässä sitten se toinen leipä minkä piti osallistua syyskuun Leivontafoorumin haasteeseen :)

Mielestäni taikinassa olisi voinut olla enemmän kuin ripaus suolaa ja lisäksi juuston kannattaa olla ihan semmoista voimakkaan makuista. Itse käytin mietoa cheddaria ja se oli jotenkin liian pliisun makuista, vaikka leipä muuten olikin hyvä setti. 

Alkuperäinen ohje Roxanna's home baking. Alkuperäisestä ohjeestä löytyy hyvät vaihekuvat leivän tekoon.

9½ dl jauhoja
ripaus suolaa
1 paketti kuivahiivaa
3½ dl haaleaa maitoa / vettä
170g juustoa esim. cheddar
1 muna voiteluun

Lämmitä maito ja kaada se kulhoon. Toisessa kulhossa sekoita kuivahiiva pieneen osaan jauhoja, sekoita jauhot maitoon. Lisää sekaan lopput jauhot ja suola. Vaivaa taikinaa. Laita taikina voideltuun kulhoon nousemaan, kunnes taikina on kaksinkertaistunut. 

Kun taikina on noussut, jaa se 10-12 saman kokoiseen palloon. Litistä pallot ohuiksi käsin tai kaulimalla niistä pyöreitä lättyjä. Raasta juusto. Lisää jokaisen lätyn päälle 1-2rkl juustoa ja hieman yrttejä. Taita lätty kaksinkerroin taskuksi ja litistä reunat huolellisesti kiinni haarukalla. Aseta taskut pystyyn voideltuun leipävuokaan. Jätä kohoamaan. 

Voitele kohonnut leipä kananmunalla ja paista uunissa 190 asteessa 35-40 minuuttia. Anna leivän jäähtyä hieman ennen kun otat sen pois vuoasta. 

3 comments:

  1. Tosi ihanan näköistä ja kuuloista! Ihan vesi herahti kielella ;) Tuo esikuva-leipäkin oli niin mehevä! Täytyypä laittaa korvan taakse resepti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä oli kyllä tosi hyvää. Kaipaa vain vahvan makuisen juuston.

      Delete
  2. Hei, miten ihanan näköistä leipää!! Ja kiva tuo pull-apart -funktio :)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...