Saturday, 26 July 2014

Heinäkuun SLY paketti


Aika rientää kuin siivillä ja postiin tupsahtikin jo viimeinen kierroksen 27 paketti. Salainen leivontaystäväni muisti minua jälleen kerran kivoilla kesäisillä resepteillä. 

Mukana oli: 
Digestiivi-keksejä
Domino-keksejä
aprikoosisäilyke
liivatelehtiä
pillejä
pieniä kylmäkalleja
respetit (Domino pirtelöön, pippuriseen juustopiirakkaan, marjapaistokseen ja juustohyrriin)

Viesti kertoi että parinani oli tuttu bloggaaja Päivi, Päivin pöperöt-blogista. Kiitos tuhannesti Päivi, lähettämäsi paketit ovat olleet tosi kivoja ja reseptit hyviä (bagel katastorifi taisi olla minun oma töppi :)). Olen jo domino-pirtelöä tehnyt, kuuulosti niin herkulliselta että oli heti pakko maistaa. Siitäpä tuleekin sitten seuraava blogipostaus. Aurinkoista kesänjatkoa sinulle. 

Thursday, 29 May 2014

Toukokuun SLY 27 paketti



Toukokuun paketti ehti muutaman päivän postissa odottamaan, että ehdin sen hakemaan. Pakettikortti kyllä poltteli laukun pohjalla ja millään ei olisi malttanut odottaa päästä kurkkaamaan mitä uusi parini minulle lähettikään.

Paketti oli hirmuisen kiva ja pullollaan tarpeellisia tuotteita. Mukaan parini oli laittanut kivat reseptit ja niissä oli hienosti otettu huomioon rajoittunut aamupala ruokavalioni, mukana oli kuitenkin yksi jo pitkään mielessä pyörinyt kokeiltava resepti eli bagelit. Jokohan tällä kertaa :) Muut reseptit oli kinkkumunakas sekä kaksi erilliasta mustikksmoothie reseptiä.

Paketissa oli:
Kuivahiivaa
Goiji-marjoja
Manteleita
Auringonkukansiemeniä
Kahvia
Ruohosipulia kuivattuna
Servettejä
ja reseptit

Kiitos paljon parilleni hyvin toimivasta paketista.



Saturday, 17 May 2014

Miten tehdä suklaisia cake popseja






Saapas nähdä milloin kiireet hellitää ja ehdin blogiakin alkaa taas aktiivisemmin päivittämään. Monia herkkuja syntyy, mutta ne ei kuviin asti ehdi päästä ;) Koristeelliset kakut -lehden blogiin olen säännöllisesti tehnyt erillaisia postauksia, viimeisin niistä on tämä cake pops resepti & ohjeistus. 

Suklaiset cake popsit
10 kpl

Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja 
1/4 dl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte: 
160g suklaista tuorejuustoa

Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata
nomparelleja

1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja vuoraa leivinpaperilla n. 30×30 cm vuoka.
2. Vatkaa sokeri ja munat kovaksi vaahdoksi.
3. Yhdistä jauhot, kaakao, leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Siivilöi kuivat aineet munavaahdon sekaan ja kääntele jauhot varovasti vaahtoon.
4. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 5 minuuttia
5. Anna kakkupohjan jäähtyä
6. Laita jäähtynyt kakkupohja sekä huoneenlämpöinen tuorejuusto kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi muruksi.















7. Pyöritele massasta palloja leivinpaperin päälle.

8. Anna pallojen jäähtyä jääkaapissa sen aikaa kun sulatat hieman suklaata. Kasta tikun pää suklaassa ja työnnä tikku kakkupallon sisään.  Kun kaikki tikut on paikoillaan, laita kakkutikkarit jääkaappiin jäähtymään noin tunniksi.


9. Sulata suklaa ja kaada se korkeaan lasiin. Upota kakkupallo sulaan suklaaseen ja pyöräytä palloa suklaassa niin että suklaa levittyy koko kakun päälle.

10. Valuta ylimääräinen suklaa

 
11. Laita kuorrutetut kakkutikkarit pystyyn esim. tyroxin päälle.
     
12. Ripottele päälle nomparelleja ja laita tikkarit jääkaappiin jäähtymään.

Sunday, 27 April 2014

Pioni sokerimassasta







Tämä pioni on ensimmäinen sokerimassakukka jonka tein rautalankoha apuna käyttäen. Kun jokainen lehti, sekä keskusta rakennetaan yksitellen rautalangan kanssa kukasta saadaan entistä realistisemman näköinen. Hidasta puuhaa, mutta lopputulos on kaunis. 

Jokainen terälehti erikseen tehtynä rautalangan kanssa.


Keskuta on tehty jo valmiikis ja terälehdet värjätään tomuvärillä.


Kukka aletaan kasaamaan kerros kerrallaan. 

Alemman kerroksen lehdet värjätään vaaleimmiksi.


Monday, 21 April 2014

Kanelisolmut







Kuinkahan monta kertaa olen jo kertonut, että korvapuustit ovat mielestäni parasta maailmassa? Siksi niitä tuleekin tehtyä usein, mutta monestikkaan ne ei blogiin asti pääse. Tällä kertaa innostuin kuitenkin korvareitakin kuvailemaan, sillä perinteisen puustimallin sijasta teinkin solmuja. Resepti on taas napattu Sunnuntai jauhopussin kyljestä. 

Wednesday, 16 April 2014

Marenkikakku pääsiäiseksi


 

Koristeelliset kakut -lehden blogiin tein tällä kertaa juhlavan kakun pääsiäispöytää varten.

Pääsiäisen hedelmäinen marenkikakku


Pohja:
4 kananmunan valkuaista
220 g sokeria
2 tl sitruunamehua

1. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Laita uunipellin päälle leivinpaperi ja piirrä paperille kaksi ympyrää (halkaisija n.19cm)
2. Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen vaahdon joukkoon. Kun vaahto on kovaa, lisää lopuksi sitruunamehu ja vatkaa vielä hetki.
3. Levitä valkuaisvaahto leivinpaperille piirrettyjen ympyröiden kokoisiksi levyiksi.
4. Alenna uunin lämpötila 100 asteeseen ja laita marenkilevyt uuniin. Paista tunnin verran, sen jälkeen laita uuni pois päältä ja jätä marenkilevyt uuniin siihen asti että ovat kokonaan jäähtyneet.

Täyte:
2 dl kermaa
1 rl tomusokeria
1 prk sitruunarahkaa
½ prk appelsiinituorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
säilykepersikoita
kiiviä
mansikoita ja kirsikka-ananaksia koristeeksi.

1. Vaahdota kerma ja tomusokeri.
2. Notkista sitruunarahka ja tuorejuusto, lisää joukkoon vaniljasokeri.
3. Kääntele kermavaahto rahkaseokseen.
4. Pilko persikat ja kiivi paloiksi.



Kakun kokoaminen:
1. Laita toinen pohja tarjoiluastialle, levitä päälle puolet täytteestä sekä kiivi ja persikanpalaset.
2. Aseta toinen päälle ja levitä loput täytteestä marenkipohjan päälle.
3. Koristele persikalla, kiivillä, mansikoilla ja kirsikka-ananaksilla.

Vinkit:
-Kakku kannattaa koota vasta juuri ennen tarjoilua, jotta marenkipohjat pysyvät rapeina.
-Kakun väliin kannattaa laittaa runsaasti hedelmänpaloja raikastamaan marenkipohjien makeutta.

Tuesday, 15 April 2014

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...