Sunday, 26 May 2013

Suklainen mansikka-mascarponekakku





Tällä kakulla osallistuin Leivontafoorumin toukokuun haasteeseen. Aiheena oli Kakku ja kukka. Taputin iloisesti karvasia käsiäni kun luin haasteen teeman, sillä olen jo pitkään halunut kokeilla jättiruusulla koristeltua  kakkua. Lisäski tein pieniä kukkasia lisukkeeksi. Kukat ja lehdet on tehty sokerimassasta ja kakun alaosaa kiertää satiini nauha. Kakku pohja oli brownie-kakkupohja jonka välissä oli tuoreita mansikoita ja mascarpone-kermavaahtoa. 


 Pohja:
(ohje on Lomelinos tårtor kirjasta)
225g voita (Valio)
200g tummaa suklaata
3dl muskavadosokeria
1½dl sokeria
4 munaa
4½dl vehnäjauhoja
1dl kaakaota (Van Houten)
1tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele kaksi 15cm vuokaa. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Anna jäähtyä hieman. Vispaa muskavadosokeri, sokeri ja munat niin että syntyy vaahto (n.3min). Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää suklaavoiseos sokerimunaseokseen. Sekoita kunnes seos on tasaista. Siivilöi sekaan kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina tasaisesti molempiin vuokiin.  Paista 45-50min. Anna pohjien jäähtyä.

Täyte: 
2½dl kuohukermaa
250g marcarpone juustoa
2tl vaniljasokeria
2rkl tomusokeria
3dl tuoreita mansikoita paloiteltuna

Lisää sokerit kermaan ja vatkaa vaahdoksi. Vatkaa toisessa astiassa mascarpone pehmeäski ja kääntele joukkoon vatkattu kerma. 

Kostutus:
1dl maitokahvia johon on lisätty 1rkl suklaakastiketta

Voikreemi (sokerimassan alla). 
150g suolatonta voita (huoneen lämmössä)
2dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. 

Kakun kokoaminen: 
Halkaise pohjat ja kokoa kakku irtopohjavuokaan (käytä tarvittaessa reunakalvoja. Kostuta ensimmäinen pohja. Huomaa että kakkupohja on itsestään jo aika kostea joten kostutusta ei tarvitse paljoa. Levitä pohjan päälle kolmasosa mascarpone-kermatäytteestä. Ripottele päälle 1dl mansikoita. Laita seuraava pohjakerros täytteen päälle ja toista. Anna kakun jäähtyä jääkaapissa hetken aikaa. 

Levitä kakun päälle ja ympärille ohuen ohut kerros voikreemiä joka sitoo kakkumurut. Anna jäähtyä jääkaapissa niin että voikreemi kovettuu. Levitä toinen voikreemikerros kakun päälle ja reunoille. Tällä kertaa peitä kakku kokonaan. Anna taas jäähtyä jääkaapissa. Tarpeen tulleen voit vielä kolmannen kerran levittää voikreemi jos vielä on tarpeen paikata epätasaisuuksia. Anna taas jähmettyä jääkäpissä. Kauli sokeirimassa ohueksi levyvksi ja siirrä se kylmän kakun päälle. Voikreemin ollessa kylmää, kakku pitää paremmin muotonsa. Tasoittele sokerimassa tasaiseksi kakun päälle ja leikkaa ylimääräinen pois. Koristele haluamallasi tavalla. 








Wednesday, 22 May 2013

Pink and white cupcakes


Edit 22.5.2013
Kerran vielä uudelleen julkaisen tämän postauksen. Eilen dr.Oetkerin raati valitsi voittajan. Ja ilo oli mitä suurin kun sain soiton että nämä minun kuppikakut valittiin voittajiksi :D Aivan mahtavaa! Kiitos paljon dr. Oetker ja  kaikki te jotka äänestitte.

Edit 9.5.2013
Vielä hetken ajan on tämä äänestys käynnissä joten käykää vilkasemassa millaisia hienoja luomuksia kisa onkaan täynnä ja äänestäkää suosikkianne. 


7.4.2013
Dr. Oetkerin facebook sivuilla on cupcake koristelu-kisa, pääpalkintona on matka New Yorkiin. Tein kisaa varten nämä hempeät kuppikakut. Käykäähän äänestämässä täällä :D  Minun työ löytyy siis nimellä Pink and white.

Tuesday, 14 May 2013

Liukuvärjätty lumpeenkukka kakku






Tässä muutama viikko sitten sain tehdä 18-vuotiaalle kaunottarelle synttärikakun sekä kuppikakkuja. Sankari   halusi perinteisen mansikkahillolla, banaanilla ja kermavaahdolla täytetyn kakun, mutta ulkonäkö olikin sitten kaikkea muuta kun perinteinen. Kakun tuli olla liukuvärjätty, teeman mukaisen Tiffanyn sinisen sävyin ja koristeeksi haluttiin suuri lumpeenkukka sekä pieniä kukkia. Kuppikakut ovat minttusuklaata suklaakuorrutteella ja vaniljaa sitruunakuorrutteella.

Tämä kakun teossa oli monta mielenkiintoista haastetta. En löytänyt lumpeenkukkaan ohjeita mistään, joten jouduin soveltamaan paparikukan ohjeen pohjalta (totta kai heti kukan tehtyäni löysin ohjeen :)). Mutta ehkä eniten päänvaivaa aiheutti oikean värisävyn löytäminen. Käytin värjäämisessä Americolorin turkoosiä väriä sekä Sugarflairin sky blueta. Massat joita värjäsin olivat pohjaväriltään kaikki ihan erillaisia, joten joka kerralla piti värimäärät testata erikseen. Sokerimassa josta kukat tuli oli valkoista, kakunkuorrutteena käytetty Flora vispi hieman keltaisempaa ja kuppikakkun voikreemi kuorrute ihan keltaista. Mutta aikansa kun värjäsi niin lopputulos oli aika passeli. 

Kakku oli tavallista korkeampi joten se mahtui kuljetulaatikkoon vain ilman koristeita. Pakkasin koristeet erikseen ja sankari sai itse asetella ne mieleisellään tavalla kakun päälle.


Saturday, 4 May 2013

Baileys juustokakku vapuksi






Munkkien paisto vappuna oli täysi katastrofi, joten vappupöytää koristikin vähemmän perinteinen herkku, Baileys juustokakku. Ei pöllömpi vaihtoehto :) Resepti on sekoitus useammasta lähteestä. Kinuskikissan pohja, Tekilan täyteVaaleanpunaisen nomparellin kiille ja koristeena Pullahiiren reseptillä tehtyjä macarooneja. Kannattaa ehdottomasti antaa kakkun hyytyä yön yli, minä tein tämän aamulla joten se ei ollut ehtinyt kunnolla hyytyä iltaan mennessä. Pysyi kasassa, mutta alkoi reunoilta pullottamaan. Siitä huolimatta kakku oli taivaallista.

Pohja 24cm 
200 g täytekeksejä (esim. Domino)
50 g voita tai margariinia

Täyte:
3 dl kermaa
250 g Mascarbonea
150 g Creme Francea
2 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 kananmunan valkuaista
1,5 dl Baileystä
4-5 liivatelehteä

Kiille
2 liivatelehteä
1 prk (2 dl) Pirkka vaahtoutuvaa suklaakastiketta
2 rkl kiehuvaa vettä

Tee pohja. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa Domino -keksit hienoksi muruksi. Sulata margariini ja sekoita keksimurujen sekaan. Levitä seos vuoan pohjalle ja painele lusikalla tasaiseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Laita liivatteet likoamaan veteen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi vaniljasokerin kanssa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita Mascarbone, Creme France ja tomusokeri yhteen. Kiehauta Baileyksestä alkoholi pois ja yhdistä siihen liivatteet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Kaada norona mascarbone – creme france vaahtoon. Nostele kerma joukkoon, nostele valkaiset joukkoon. Kääntele koko seos tasaiseksi ja kaada vuokaan. Koputtele tasaiseksi ja nosta jääkaappiin peitettynä jäähtymään vähintään 6 tunniksi, mieluusti yön yli.

Tee kiillekerros. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan noin 5-10 minuutiksi. Kaada suklaakastike kulhoon. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon kuivaksi puristetut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana suklaakastikkeen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada suklaakastike kakun päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...