Tuesday 1 January 2013

Royal-kääretorttu



Salainen leivontaystävä-ringissä on meneillään Leafin järjestämä Royal kilpailu. Royal chef Vesa Parviainen on tehnyt kisaa varten reseptin jonka me toteutamme ja koristelemme haluamallamme tavalla. Leaf myös lähetti kaikille rinkiläisille kääretorttuun tulevat suklaat sekä vähän maistiaisia etukäteen. Voittajan valitsee Leafin raati joten minäkin sain osallistua kisaan :)


Tässä siis minun tekemä kääretorttu. Koristelin sen sokerimassasta tekemilläni joulutähdillä ja hopeisilla lehdillä (hopeahile on syötävää). Suklaakuorrutetta en halunut sen kummemmin koristella vaikka ohjeessa vinkattiin että esim haarukalla voi tehdä mukavat kuviot kuorrutteeseen. Mielestäni kukkien kanssa sopi paremmin sileämpi suklaapinta jossä vähän näkyi lastan jäljet. 



ROYAL-KÄÄRETORTTU

Torttupohja:
4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
3rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
Vatkaa ensin kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi vaahtoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä ohut kerros taikinaa leivinpaperille ja paista uunissa 180 °C /n. 10 minuuttia. Kääri lämmin pohja pyyhkeen avulla rullalle ja anna jäähtyä.


ROYAL-MAITOSUKLAATUOREJUUSTOTÄYTE:
80g voita
3,5dl tomusokeria
3 Royal-maitosuklaapatukkaa
3rkl kaakaojauhetta
120g maustamatonta tuorejuustoa
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokerin kanssa. Lisää joukkoon sulatettu maitosuklaa, kaakaojauhe ja tuorejuusto. Vatkaa tasaiseksi ja pidä huoneenlämmössä.

SUKLAAKUORRUTUS:
8 Royal-tummasuklaapatukka
2dl kermaa
esim. Royal-suklaapaloja ja vadelmia koristeluun
Kiehauta kerma ja kaada paloitellun Royal-suklaan päälle. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi ja kiiltäväksi.

KÄÄRETORTUN KOKOAMINEN
Levitä täyte pohjalle ja kääri rulla kääretortun muotoon. Tasoita rullan päät veitsellä ja levitä kuorrutus rullan päälle. Koristele. 



Täytyy sanoa että tämä oli kiva kisa, koristelun suunnitelu ja kääretortun toteutus oli hauskaa. Erittäin mukavaa että meidät SLYläiset huomataan näin ja annetaan mahdollisuus osallistua ja  kokeilla kaikkea hienoa. Toisten rinkiläisten tekemät upeat kääretortut löytyvät täältä

Kiitos Leafille mielenkiintoisen kisan järjestämisestä ja Royal chef Vesa Parviaisella ihanasta reseptistä. 


19 comments:

  1. Kyllä on kaunis ja elgantti, sopii Royalin hienostuneeseen tyyliin ja makuun. Varmaan erinomaista esim. kuohuviinin kanssa näin uuden vuoden kunniaksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmasti maistuu myös kuohuviinin kanssa. Tällä kertaa kuitenkin tarjoillaan kahvin kanssa jota juodaan mummilta perityistä kahvikupeista.

      Delete
  2. Jos et sinä voita, niin on ihme :). Nuo kukat ovat aivan ihania!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kukkia piti harjoitella muutama kerta :) Varsinkin kun ei ollut muotteja käytössä vaan lehdet piti leikata yksitellen veitsellä.

      Koskaan ei voi tietää etukäteen mitä tuomaristo hakeekaan, mutta ainahan sitä toivoo pärjäävänsä hyvin :)

      Delete
  3. Kääretortun valmistaminen oli hauskaa minustakin, siitäkin huolimati, että teen torttua usein ilman koristelua!


    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on kyllä ensimmäinen kerta kun näin fiinisti kääretortun koriselen. Yleensä (eli aina tähän mennessä) jää siihen että rullan kääräsee ja sitten vaan leikkaa paloja. Siksi minusta olikin niin mielenkiintoista tätä suunnitella.

      Delete
  4. Upea... todellinen taideteos!!!!

    ReplyDelete
  5. Onpa kyllä kaunis! En edes tajunnut aluksi, että nuo koristeet ovat tosiaan sokerimassaa, niin upeilta ja hennoilta ne näyttävät :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on sitten tainut kerrankin kukat onnistua oikein kunnolla:)

      Delete
  6. Todella kaunista Maria! Ihanasti tuo hempeä vaaleanpunainen sopii tuohon tumman ruskeaan kääretorttuun. Kaunokaisia niin kääretorttu kuin kukatkin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kukkien tekoon olen saanut paljon hyvää opetusta viime syksynä ;)

      Delete
  7. Tosi upean koristelun olet osannut tehdä, ekan kerran kun katoin luulin kukkia paperisiksi ovat niin ohuen näköisiä =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Redrose, taikasana on oikea kukkamassa. Tavallisesta sokerimassata on hankala saada tosi ohutta (ainakin minun on), joten tässä käytin ihan vartavasten kukkien tekoon suunniteltua kukkamassaa ja eron kyllä huomasi, teossa ja lopputuloksessa.Ovat vain sen verran tyyriitä että varmasti jää käytettäväksi vain erikoistapauksissa.

      Delete
  8. Kiitos kaikille kauniista kommenteista.

    ReplyDelete
  9. Tuon kääretortun pintaan olisi ollut kiva tutustua. Jos tämä oli kilpailu, niin taisit peittää leivonnaisen ehkä liian kookkailla kukilla.

    a.m.

    ReplyDelete
  10. Yritän tehdä joulutähteä parhaillaan mallisi mukaan, kun mukamasten ei ollut jouluna aikaa :D
    Viime vuonna terälehdistä tuli liian paksuja ja se kismittää edelleen :D

    ReplyDelete
  11. Näyttää todella upealta! Ihan superkauniita kukkia, värit sopii täydellisesti yhteen.
    Ja kyllähän tuo kuulostaakin ihan herkulta.. nam.. ;)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...