Thursday 17 January 2013

Letitetty leipä / Eight-strand plaited loaf


Taas SLY teemaan sopiva leipomus...

Tämän vuoden Great british bake off-ohjelmassa nähtiin yhtenä teknisenähaasteena letitetty leipä. Oli hauska seurata kilpailijoiden pään raapimista kun letittivät leipää, näyttikin kyllä aika haastavalta kahdeksalla "nauhalla" letittäminen. Pitihän minunkin sitten kokeilla että kuinka onnistuu. Täytyy myöntää että minulla oli vähän paremmat lähtökohdat kun kilpailijoilla, sillä sain lahjaksi Paul Hollywoodin "How to bake" kirjan jossa neuvottiin mitä pitää tehdä No, ei se letitys kuitenkaan ollut niin hankalaa kun tv-ohjelmassa annettiin ymmärtää :)


Resepti jota käytin, sekä ohjeet letitykseen löytyy BBC Foodin sivuilta. 

500g  vehnäjauhoja
7g pussi kuivahiivaa
10g hienoa suolaa
1 ½ rkl oliiviöljyä

auringonkukkaöljyä
1 muna
hyppysellinen suolaa


1. Laita jauhot isoon kulhoon. Lisää hiiva toisella puolelle kulhoa ja lisää suola toisella puolella. Suolaa ei tule laittaa hiivan päälle koska suola voi tappaa hiivva. Sekoita ainekset keskenään. Lisää oliiviöljy. Mittaa 340ml vettä ja lisää kolme neljäsosaa vedestä jauhoseokseen ja sekoita käsin, lisää loput nesteestä.
2. Kaada taikina öljytetylle työtasolle ja vaivaa käsin kunnes taikina näyttää silkkinen ja joustava. Tämä kestää noin 10 minuuttia. Öljyä keskisuurten kulho ja laita taikina kulhoon. Peitä kelmulla ja anna nousta, noin tunnin ajan, tai kunnes taikina koko kaksinkertaistuu.
3. Kun taikina on noussut, kaada taikina pois kevyesti jauhotetulle työtasolle ja vaivaa taikinaa kunnes ilma on lähtenyt. Muotoile taikina palloksi.
4. Jaa taikina kahdeksaan yhtä suureen kappaleeseen ja rullaa jokainen pala n. 40cm pitkäksi nauhaksi.
5. Asettele säikeet kevyesti jauhotetulle alustalle kuin viuhkan muotoon, viuhkan keskipisteen ollen yläreunassa.  "Liimaa" säikeiden päät yhteen pöytään kiinni.
6. Seuraavaksi letitys ohje: Säikeet on numeroitu 1-8 vasemmalta oikealle. Joka kerta kun siirrät mitä tahansa säiettä niin se saa uuden numeron rivillä.  
  • Vaihe 1: paikka 8 alle 7 ja yli 1 (tämä tehdään vain kerran). 
  • Vaihe 2: paikka 8 yli 5 
  • Vaihe 3: paikka 2 alle 3 ja yli 8 
  • Vaihe 4: paikka 1 yli 4 
  • Vaihe 5: sija 7 alle 6 ja yli 1
Toista vaiheita 2-5, kunnes kaikki taikina on punottu.

7. Työnnä molemmista päistä säikeiden päät leivän alle jotta saat siistin lopputuloksen.
8. Aseta palmikoitu taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja anna nousta tuntin ajan. 
9. Kuumenna uuni 200C/375F/Gas 5. Voitela leipä kananmunalla ja paista uunissa 20-25min.


Tykkäsin kovasti tämän leivän tekemisestä. Tässä muutama huomio: taikina oli tosi löysää aluksi. Itse katkaisin letitetyt päät taikinalastalla. Leipä olisi kannattanut voidella reilusti kananmunalla jotta pinnasta olisi tullut kunnolla kiiltävä (ja suolaa olisi pitänyt laittaa enemmän kananmunan sekaan).

Lopputuloseen olin todella tyytyväinen. Tämä on varmasti hienoin leipä mitä olen ikinä tehnyt. Leivästä tuli kivan näköinen ja hyvän makuinen. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla. 

Otin muutaman vaihekuvan letityksestä, oliskohan näistä kenellekkään apua...

Aloitus

Päät liimattu pöytään kiinni

Letitys meneillään

Valmis letti ennen viimeistä kohotusta

Kohonnut leipä




2 comments:

  1. Wau! Onpa tosi kivan näkönen.

    ReplyDelete
  2. Huh mikä letti.. meni silmät ihan solmuun letityskuvaa katsellessa :D Näin kaunis leipä sopisi vaikka kahvipöytääkin kaunistamaan ;)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...