Sunday 26 May 2013

Suklainen mansikka-mascarponekakku





Tällä kakulla osallistuin Leivontafoorumin toukokuun haasteeseen. Aiheena oli Kakku ja kukka. Taputin iloisesti karvasia käsiäni kun luin haasteen teeman, sillä olen jo pitkään halunut kokeilla jättiruusulla koristeltua  kakkua. Lisäski tein pieniä kukkasia lisukkeeksi. Kukat ja lehdet on tehty sokerimassasta ja kakun alaosaa kiertää satiini nauha. Kakku pohja oli brownie-kakkupohja jonka välissä oli tuoreita mansikoita ja mascarpone-kermavaahtoa. 


 Pohja:
(ohje on Lomelinos tårtor kirjasta)
225g voita (Valio)
200g tummaa suklaata
3dl muskavadosokeria
1½dl sokeria
4 munaa
4½dl vehnäjauhoja
1dl kaakaota (Van Houten)
1tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele kaksi 15cm vuokaa. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Anna jäähtyä hieman. Vispaa muskavadosokeri, sokeri ja munat niin että syntyy vaahto (n.3min). Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää suklaavoiseos sokerimunaseokseen. Sekoita kunnes seos on tasaista. Siivilöi sekaan kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina tasaisesti molempiin vuokiin.  Paista 45-50min. Anna pohjien jäähtyä.

Täyte: 
2½dl kuohukermaa
250g marcarpone juustoa
2tl vaniljasokeria
2rkl tomusokeria
3dl tuoreita mansikoita paloiteltuna

Lisää sokerit kermaan ja vatkaa vaahdoksi. Vatkaa toisessa astiassa mascarpone pehmeäski ja kääntele joukkoon vatkattu kerma. 

Kostutus:
1dl maitokahvia johon on lisätty 1rkl suklaakastiketta

Voikreemi (sokerimassan alla). 
150g suolatonta voita (huoneen lämmössä)
2dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. 

Kakun kokoaminen: 
Halkaise pohjat ja kokoa kakku irtopohjavuokaan (käytä tarvittaessa reunakalvoja. Kostuta ensimmäinen pohja. Huomaa että kakkupohja on itsestään jo aika kostea joten kostutusta ei tarvitse paljoa. Levitä pohjan päälle kolmasosa mascarpone-kermatäytteestä. Ripottele päälle 1dl mansikoita. Laita seuraava pohjakerros täytteen päälle ja toista. Anna kakun jäähtyä jääkaapissa hetken aikaa. 

Levitä kakun päälle ja ympärille ohuen ohut kerros voikreemiä joka sitoo kakkumurut. Anna jäähtyä jääkaapissa niin että voikreemi kovettuu. Levitä toinen voikreemikerros kakun päälle ja reunoille. Tällä kertaa peitä kakku kokonaan. Anna taas jäähtyä jääkaapissa. Tarpeen tulleen voit vielä kolmannen kerran levittää voikreemi jos vielä on tarpeen paikata epätasaisuuksia. Anna taas jähmettyä jääkäpissä. Kauli sokeirimassa ohueksi levyvksi ja siirrä se kylmän kakun päälle. Voikreemin ollessa kylmää, kakku pitää paremmin muotonsa. Tasoittele sokerimassa tasaiseksi kakun päälle ja leikkaa ylimääräinen pois. Koristele haluamallasi tavalla. 








14 comments:

  1. Moni kakku päältä kaunis, mutta tämän kakun sisältökin näyttää tyrmäävän herkulliselta!

    ReplyDelete
  2. Kaunis, kaunis...!
    Sinun ei tarvitsisi peitellä nauhalla kakun ja alustan liittymää. Mutta näkisitpä leipomoiden kakkujen reunat.....taito on loppunut kesken :D !

    Terveisin http://nami-hiiri.vuodatus.net

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ollutkaan tarkoitus peitellä reunaa, vaan nauha kuului koristukseen. Liekkö sitten kuvista saa sen käsityksen että peittelee virheitä :)

      Delete
    2. Voi, kirjoitin ajatukseni höpsösti. Ymmärsin nauhan kyllä koristelussa muodissa olevaksi ideaksi. Niitä näkee lehdissä paljonkin.
      Hiiren tekisi mieli kulkea nauharulla kassissaan ja antaa pullapuotiin, joissa on päällystetty kakkuja massoilla ja tosi tökerösti tungettu ylijäämä kakun alle, ei edes leikattu pois !

      nami-hiiri

      Delete
  3. Nauha näyttää tyylikkäältä, elegantilta etten sanoisi.

    ReplyDelete
  4. Upea kakku, osaisimpa itsekkin tehdä yhtä kauniita kukkia ja kakkuja =)

    ReplyDelete
  5. Ihana ruusu ja tyylikäs kakku :))

    ReplyDelete
  6. Onpa mahdottoman kaunis kakku :)

    ReplyDelete
  7. Wow...mielettömän kaunis, herkkä ja elegantti kakku!

    ReplyDelete
  8. Mä ajattelin kokeilla tätä tyttären 1 v synttärikakuksi. En tiedä onnistuuko toi kuorrutus yhtä hyvin.

    ReplyDelete
  9. Nam! Aivan ihanannäköinen kakku kertakaikkiaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytynee tehdä pian uusi samanlainen :)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...