Saturday 13 October 2012

SLY 20 Lokakuun paketti saapui


Pari päivää pakkettikortti poltteli käsissä ennen kun pääsin postiin. Siellä odotti jälleen iso paketti jonka kylkiin oli kirjoitettu numeroituja vinkkeja. Kovasti koitin keksiä mihin vihjeet liittyivät, mutta enpäs arvannut että niiden avulla selvisi minun tämän kierroksen salainen leivontaystäväni. Nimittäin vihjeitä käytettiin omatekoisen ristikon täyttöön josta paljastui että SLYni oli .... ta-da-da-dat-da-daa!.... Vadelmasorbetti! Kiitos paljon aivan ihanista paketeista, näitä on ollut niin suuri ilo avata ja ihastella mitä oletkaan keksinyt tällä kertaa ja kuinka paljon vaivaa olet pakettien eteen nähnyt. Kiitoskiitoskiitos. 

Kuten aikaisemmissa paketeissakin tällekkin kuulle oli valittu yksi teeman mukainen raaka-aina jonka ympärille paketti oli koottu. Ja mikäs olisikiaan sopivampaa kylmiin ilmoihin kun suklaa. Olen ihan samaa mieltä kanssasi Vadelmasorbetti :) Ehdotuksena oli tehdä suklaasta vähän erillaisempaa, eli suklaafondueta. Sitä ei ole koskaan tullut tehtyäkään joten ehdottomasti menee testaukseen. Mutta jätän sen teon odottomaan hieman, sillä en saa seuraavaan 6 viikkkoon syödä maitoa enkä sokeria ja suklaafondueta haluan ehdottomasti maistella oikein kunnolla. Muita reseptejä en malta olla testaamatta, ei kai se haittaa jos pienen haukun ottaa Suklaaneliöstä tai Appelsiinipikkuleivistä joiden reseptit sain :) 


Mitäs muuta paketissa olikaan.... paljon paljon. 
Fonduen tekoon liittyen fonduealusta joka pitää suklaan lämpimänä ja sulana. 
Ananasteetä (tuli tarpeeseen sillä maitokahvin tilalle pitää keksiä jotain)
Omenakanelikynttilöitä (näistä tulee hyvä tuoksu)
Ohutta tummaasuklaata (laitan tämän piiloon odottamaan että itsekkin saan tästä nauttia)
Leivontasuklaata (tätä kuluu paljon, suklaakakku on jo tilattu joten tämän käytän siihen)
Leipomoaiheisia servettejä
Sokerimassaa (tästä tulee taas uusia koristeviritelmiä tehtyä)
Kaakaovanukasainekset (en ole koskaan kokeillut joten käytettyä tulee)
Kissan namuja (näitä jo maisteltiin ja kyllä sihtisuullekkin maistui)
Kolmas magneetti , tällä kertaa superhauska suklaalevy. 


Siis tämä on magneetti, ei oikeaa suklaata. 

Pippuri maistelee kissan namuja. Hyviä oli, selvää kuvaa ei saanut kun pää heilui  vinhasti  herkkua nakertaessa. 



11 comments:

  1. Oi kun ihana paketti ja todella kekseliäs tapa kertoa kuka paketteja lähetellyt =) kiva varmaan ollut ratkoa ristikkoa =) Ihanaa kun kissaakin taas muistettu.

    ReplyDelete
  2. Olin kyllä todella iloinen siitä miten paljon mielikuvitusta oli käytetty tähän pakettiin ja myös aiempiin.

    Me täällä Pippirin kanssa molemmat iloisian kehrätään tämän paketin ansiosta :)

    ReplyDelete
  3. Aivan mahtavia paketteja sait koko kierroksen - parisi ei ollut säästellyt aikaa, eikä vaivaa niiden kokoamisessa!

    ReplyDelete
  4. Aivan ihana paketti :) Tuo magneetti on kyllä iha oikean suklaan näköistä :) Pippuri on suloinen karvajalka :)

    ReplyDelete
  5. Todellakin tähän pakettiin ja arvoitukseen on paneuduttu! Tuo magneetti tuo mieleeni pääsykokeeni koulutukseen v. 1988, jolloin aiheena oli "houkutus"...muovailin täsmälleen samanlaisen teoksen :)

    ReplyDelete
  6. Oi miten suloiset servietit! Ja sielläkin näköjään joku kissanroikale on päässyt herkuttelemaan. <3

    ReplyDelete
  7. Marian pieni leip.....ja miten osuvasti leipomoserviettejä kaiken muun ihanan joukossa!

    Vadelmasorbetin sly :D

    ReplyDelete
  8. Ihana paketti ja tosi hauska tuo suklaa magneetti!!

    ReplyDelete
  9. Mikä ihana magneetti! Eikä lopussakaan paketiss amitään vikaa ole :) Kivaa idea tuo ristikko.

    ReplyDelete
  10. Kiva, että pidit paketeista. Sinulle on ollut tosi kiva niitä koota ja lähettää :)

    ReplyDelete
  11. wow! Suklaamagneetti, ihan kuin olisi oikeata suklaata. Kyllä on aidon näköinen :)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...