Wednesday 12 June 2013

Karjalanpiirakat




Siitä onkin noin 20 vuotta kun viimeksi olen karjalanpiirakoita tehnyt :) En edes muista miten ne silloin onnistui, kai ihan ok kun ei ne ainakaan syömättä jääneet. Jotenkin vanhasta muistista kuvittelin, että karjalanpiirakoiden tekeminen on erittäin työlästä, mutta eipä ollutkaan. Puuron jäähtymisen odottelu taisi olla vaikein osuus :) 

Ohjeen nappasin suoraan Sunnuntain ruisjauhopussin kyljestä:

Riisitäyte:
5dl vettä
2½dl puuroutuvaa riisiä
1l maitoa
3/4tl suolaa

Kuoritaikina:
2dl kylmää vettä
1tl suolaa
5½dl ruisjauhoa

Voiteluun:
50g voita
1dl vettä

1. Lisää kiehuvaan vetään riisi. Anna kiehua n.10min, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja keitä hiljalleen välillä sekoittane 30-35 minuuttia. Mausta suolalla ja jäähdytä.
2. Valmista kuoritaikina puuron kypsyessä.Sekoita kylmään veteen suola ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi.
3. Leivo taikinasta tanko ja jaa se n.30 palaan. Pyörittele palat palloiksi ja listä ne matalammiksi. Pane levyt muovin alle ja ripottele väliin hieman jauhoja.
4. Kauli taikinalevyt ohuiksi pyöreiksi piirakan kuoriksi (halkasija 12-13cm) ruisjauhoja apuna käyttäen. Pinoa kuoret limittäin ja ripottele väliin jauhoja. Peitä muovilla. Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen.
5. Levitä kuorelle täytettä. Nosta reunat keskelle ja rypytä molemmilla etusormilla.
6. Nosta piirakat pelille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla n.15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneed kauniin ruskean sävyn.
7. Kasta kypsät piirakat kuumaan vesirasvaseokseen ja peitä voipaperilla ja leivinliinalla.

10 comments:

  1. Karjalanpiirakat ovat minunkin tekemättömien asioiden listalla ollut pitkään! Taidampa laittaa ohjeesi talteen ja kokeilla myös jossain vaiheessa kesää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa kokeilla. Puuron pohjaan palaminen on se kohta jossa voi mennä pieleen :)

      Delete
  2. Itsekin tein vasta tämän vuoden puolella ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita. Huomasin, ettei se tosiaankaan ole niin aikaavievää kuin olin aiemmin ajatellut. Nyt on jo pari leivontakertaa takana ja lisää luvassa :)

    Sulla on aivan mielettömän ihanat sivut! Lisäsin sut blogilistaani, onhan ok?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä itsekkin mietin että uudelleen voisi tehdä. Oli niin hyviä ja loppui liian nopeasti.

      Kiitos paljon. Tottahan toki on ok lisätä blogilistaan :)

      Delete
  3. Kommeita o piirakat ja oha ne iha toista ku o ite teheny :D Määki tekkiin meijän nuoren parin hääiltapalalle, tai isännän kansa yhesä, mää pyörittelin piirakat ja isäntä hoiteli paistopuolen, säpäkästi kävi vaikka tehtii nuin 250 kappaletta kerralla :D

    Erehyin ostaan Lidlistä ruisjauhoja ja puolesa välisä siirryin niihi, ku Pirkka-jauhot loppu, voi itku että ne Lidlin oli huonoja, iha niinku ne ois unneuttanu jauhaa ne, nii oli suurirakkeista. En sorru ennää niitä jauhoja ostamaa :/

    Mutta mää kyllä paistoin suoraan pellin päällä ku uuni piti olla nii mahottoman kuuma ja leivinpaperi ei kestä nii kovvaa kuumutta, en kyllä ois ite hoksannu, mutta tämä mainittii ohojeesa jota käytin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aikamoinen homma on ollut 250 piirakkaa tehdä, mutta yhteistyö on selvästi toiminnut :)

      Minulla ei käynyt mielessäkään että leivinpaperia ei olisi voinut laittaa uuniin. Kävi hyvä tuuri ettei syttynyt tulipalo. Muistanpa ensi kerralla.

      Delete
  4. Todella ihania karjalanpiirakoita. Itse tein eilen, mutta eivät onnistuneet yhtä hyvin kuin aikaisemmalla kerralla (täyte pursusi yli XD) tai kiehui oikeastaan.
    Mie teen hieman eri ohjeella. ja puuron edellisenä päivänä, niin ei tarvinnut odotella jäähtymistä :D
    Puuro tosin loppui kesken (tein 2l, josta vähän syötiinkin) ja sain osan kuorista laittaa pakkaseen.
    Toiseksi vanhin eilen illalla: "tee jokin päivä lisää, kun olivat nii-in, niin hyviä" :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siitä on niin kauan kun mä tein viimeksi karjalanpiirakoita, että en ollenkaan osannut ajatella sitä että puuron jäähtymiseen menee niin kauan aikaa.
      Minulla kävi puuron kans sama juttu, että siinä jäähtymistä ootellessa tuli vähän liikaa "maisteltua" ja osa piirakoista meinasi jäädä laihoille täytteille.

      Ei muuta kun karjalanpiirakoita tekemään, kun noin kauniisti lapsi pyytää.

      Delete
    2. Niin pitää jossain vaiheessa tehdä :). Lähteevät juhannuksen viettoon mummolaan, Pieksämäelle to/ke. Niin sen jälkeen. Tosin, tiedä koska kotiutuuvat, kun pojat jo siellä odotteleevat ;)

      Delete
  5. Maku on kielellä! Munavoita olisi valmiina, mutta ........kokeilen kuitenkin vasta kotona .
    Mitenkähän onnistuisi yksi piirakka isossa koossa jos leikkaisi palasia valmiiksi? Maku kyllä varmaan kärsii ja itse piirakan juju!

    Terkuin
    nami-hiiri

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...