Monday 24 September 2012

Marsipaaniharjoittelua



Elokuussa ilmoittauduin työväenopiston kakkukursseille ja nyt viime viikonloppuna oli sitten ensimmäinen. Tais käydä hyvä tuuri kun pääsin kaikille kolmelle Pullahiiren pitämälle kurssille, nimittäin jotkut kertoivat yrittäneensä päästä kursseille useamman vuoden ajan jo. Mutta ensimmäinen kurssi oli siis Fantasiakakkujen perusteet, harjoiteltiin joko maalaamista marsipaanille tai leikkaa-liimaakoristelua ja tietenkin sitä pursottelua. Marsipaanista en ole mitään aiemmin tehnyt joten kiva oli päästä kokeilemaan, päädyin leikkaamaan ja liimaamaan, koska tuo maalaaminen ei tuntunut sellaiselta mitä tulisi tehtyä usein.


Jokainen kurssilainen teki ensin oman kakkupohjan, joka sitten täytettiin, päällystettiin marsipaanilaatalla jonka päälle sitten laitettiin korite tai joka oli maalattu ja lopuksi reunat pursotettiin. 




Meni vähän nyhräämiseksi minun touhut, jotkut lähtivät jo kotiin kun minä olin vielä koristetta näpertämässä, joten pursotukset piti tehdä aika huitasemalla. Mutta siitä viis, kurssi oli oikein hyvä. Taas oppi paljon ja Pullahiiri oli huippu opettaja. Seuraavaksi sitten autokakkukurssi.

Kuvat on otettu kotona hassusta kulmasta tästä syystä... Kävi pieni vahinko kuljetuksessa. 




10 comments:

  1. Marsipaaniharjoittelua :D, no joo ;)

    Ihanan hempeä kakku!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kerrankin sai tehdä niin hempiän kun tahtoi niin tuollainenhan siitä tuli :)

      Eka kerta niin harjoittelua oli.

      Delete
  2. Replies
    1. no nythän täällä ihan punastellaan, käyn aina ihailemassa sinun kakkuja ja salaa toivon että joku päivä itsekkin olisi niin taitava.

      Delete
  3. Miten suloinen ! O-ou, voiko hiiri sanoa noin kissan nähdessään :D?
    Hienosti terty ja tuota pientä haaveriahan ei kukaan olisi huomannut, ellet olisi kertonut.
    Oikeassa askartelussa teen liimauksia, mutta marsipaanin arvelisin pysyvän koossa ilman liimaustakin, kun on tahmasta . Mutta mitä käytitte liimana?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on varmasti hiiri ystävällinen kissa :)

      Ei tarvinut marsipaaniin liimaa, mutta sokerimassaa on esin kisun rusetti johon meni sitten ihan tavallista elintarvikeliimaa(olisko ollu CMCstä tehtyä).

      Ei varmaan oliskaan huomannut, mutta minusta on mukava esitellä myös ne koomiset puolet tekeleistäni ;)

      Delete
  4. En edes tykkää kissoista kovin mutta tuo on kyllä niiiin suloinen :)) Ja muutenkin upea kakku.

    Minäkin olin ajatellut samaista kurssia mutta paikat kerkesivät mennä.

    ReplyDelete
  5. Ei voi muuta sanoa, kuin U-P-E-A....:)

    ReplyDelete
  6. Ihana kakku ja hienot pursutukset :) käyppäs vilkaisemassa blogiani siellä on tunnustus sinulle :)

    ReplyDelete
  7. Tuosta kakusta tuli kyllä niin suloinen. Väritys ja kaikki todella toisiinsa sopivat. Harmi, että tuli tuo pieni kuljetusvaurio, mutta onneksi ei tuon pahempi. Hyvin olisi jäänyt huomaamatta, jos et olisi kertonut :o)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...